Viime aikoina on ollut bloginpitämisessä hiljaiseloa muiden hommien painaessa päälle. Tekstiä on kuitenkin lähiaikoina luvassa jahka oikoluvusta pääsee julkaisupisteeseen.
Sitä odotellessa voitte katsastaa vaikkapa tämän Rautakyyn oivan piirroksen aiemmin käsittelemääni aiheeseen liittyen: Cullervo
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Talvinen Rosala
Talvinen Rosala on nyt tullut nähtyä, toista kertaa omalta kohdaltani. Väkeä oli ennätysmäärä tänä vuonna, ja nukkumapaikat täysin buukattu.
Lauantaina järjestetyssä leikkimielisessä kisassa löysin omat vahvuusalueeni: hillerinbongaus ja omenan kuljettaminen puulusikalla. Heitin myös mallikkaasti renkaat kaikki samaan nippuun - vahinko vain että se nippu oli pistesalon vieressä...
Kisalajeista viking-twister oli sen verran hauska kokemus, että tuota voisi kokeilla ihan toistekin: Tarkoitus on siis koko joukkueen voimin laittaa mahdollisimman monta raajaa puulevylle (10s ajaksi), mutta samalla maasta ei saa ottaa tukea:
 |
| Viking twister. Kuvassa on kolme henkilöä. |
Poikkeuksena muihin tapahtumiin, joissa ohjelmaa yleensä on mm. turistien muodossa, täällä ehti suorittaa mättöharjoittelua oikein enemmänkin. Ja turista mukavia suomeksi, englanniksi ja ämerikäksi elävöitystuttujen ja -tuntemattomien kanssa.
Lauantain kruunasi kunnon sauna ja juhlaillallinen, joka ei jäänyt kauaksi tarunomaisista Valhallan pidoista - kirsikkana iin päällä oli Sir von Broiler uskollisine ratsuineen:
 |
| Pääkokki ja keittiöorjat pistivät parastaan. Mitähän ne vielä keksivät! |
Noin vakavampana asiana kenkien testaus: keli oli plussan puolella, eli heinitetyt kengät saivat maistaa kosteutta. Ja läpihän se vesisohjo tuli, mutta jalkoihin ei silti ollut kylmä (eli vesi ei "kiertänyt" kengissä kovin vauhdikkaasti). Heinän lisäksi päällä oli tällä kertaa vain yhdet neulakinnassukat, toiset vielä niin olisivat jalat pysyneet täysin kuivina. Tai sitten heinää olisi pitänyt olla pieni pussukka, josta kuivaa olisi voinut laittaa aina tilalle tarpeen mukaan.
Saldona siis mukavaa aikaa, sekä kipinä oman savulammastakin sekä uuden kilven hommaamiseen. Kipinästä puheenollen, mikään rakennus ei tällä kertaa palanut. Ei paha.
Ei muuta kuin kiitokset Nielsille ja Tuulille tämän tapahtuman järkkäämisestä, jälleen kerran!
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Ken varustekokeiluun tarttuu, se varustekokeiluun hukkuu
Kengät
Tämänvuotinen Hiiden Hirven Hiihto oli vasta toinen kerta, kun koetin pidemmän aikaa selviytyä reiskauskamoissani talvisaikaan. Viime vuoden Talvi-Rosalassa keli oli plussan puolella ja siitä syystä lumi ja jää olivat sohjoa, joka ystävällisesti imeytyi vauhdilla viikinkikenkien läpi, vaikka kuinka olin niitä rasvannut. Jokainen hiemankin erähenkinen tietää, että jos jalkoihin on kylmä, koko kroppaan on kylmä - lisäksi pitkäaikainen altistuminen kosteille kengille aiheuttaa herkästi juoksuhautajalan. Rosalassa ratkaisin tilanteen kolmella villasukalla, joista valitettavasti vain päällimmäisin oli aikakautisin tekniikoin (neulakinnas) toteutettu. Nuo kolme sukkaa riittivät siihen, ettei kosteus päässyt iholle asti, vaan pysyin lämpimänä.
Tällä kertaa päätin kokeilla kenkäheinää eristeenä. "Oikea" kenkäheinä on tietynlaista, käsiteltyä heinää, mutta koska sitä ei jostain kumman syystä ollut heti kaupan hyllyltä saatavilla, koetin ihan tavallista jyrsijöille tarkoitettua heinää. Tällä kertaa heinä ja kaksi sukkaa (joista toinen edelleen moderni) pitivät jalat jatkuvasti lämpiminä - oletan että yksikin sukkapari olisi riittänyt, kunhan kenkä on täynnä heinää. Sään kylmyys piti sohjon poissa, joten johtopäätöksiä viime vuoden kokemuksiini verraten tästä ei kuitenkaan voi suoraan vetää. Heinäkokeilusta jäi kuitenkin sen verran positiivinen hytinä, ja täytyy koettaa tätä toistekin.
Aiheesta kiinnostuneen kannattaa kurkata tämä YLE:n arkistoiden juttu, kenkäheinästä on puhe tuossa 11:30 kohdalla. Rautakautisesta talvivarustuksesta ylipäänsä kiinnostuneen kannattaa myös kurkata tämä Rautakyyn esitys aiheesta.
Kantovälineet
Tällä kertaa päätin kokeilla myös siinä mielessä matkustavaisen osaan, että kannoin kaikki kamani, ja vieläpä aikakautisesti. Yleensähän tapahtumapaikalle tullaan autolla, ja kamaa tarvitsee kantaa vain joitakin kymmeniä metrejä. Näin ollen varustuksen määrästä ja kuljetettavuudesta saattaa syntyä hieman vääristynyt kuva, etenkin ottaen huomioon jalkamarssit joita viikinkiajallakin harjoitettiin. Tietty omanlaisensa rajoite olisi ollut myös laivojen ahtaus meriteitse kuljettaessa, ja toisaalta taas maitse kulkevilla kauppiailla olisi varmaankin ollut käytössään kantojuhta. Tässä nyt kuitenkin kokemuksia tällaisista kantovermeistä tunkeutumatta en syvemmälle tarpeeseen kuljettaa paljon tavaraa viikinkiajalla.
Aikakautisen kantotavan bonuksena on se, että se "häviää tuhat vuotta vanhaan luontoon", eli sitä ei tarvitse piilottaa tapahtuman aikana eikä se vie tyhjänä juuri lainkaan tilaa, toisin kuin esim. putkikassi jota aiemmin olen käytellyt.
Kamojen kuskaamiseen tein ns. Hudson Bay -repun. Kyseessä on siis glorifoitu viittakäärö, eli noin metri x metri kankaalle levitetään keskelle pakattavat tarpeet, ja kahteen vastakkaiseen nurkkaan kivi tms., jonka yli nurkka käännetään ja sidotaan kiinni. Kiven tarkoitus ei ole toimia painona, vaan estää narua liukumasta pois kankaasta - Hyväri oli lukenut jostain ohjeen, jossa oli neuvottu käyttämään käpyjä - ainakin kuusen kävyt toimivat varmasti, eikä niistä koidu paljoa lisäpainoa. Koetin olla nokkela ja käyttää palloksi käärittyä neulakinnassukkaa.
Reppu oli erittäin miellyttävä kantaa, ja jätti molemmat kädet vapaiksi. Olin kuitenkin pakannut sen liian täyteen suhteessa sen kietomiseen käyttämäni lautanauhan määrään, joka aiheutti pientä murhetta. Suurempi ongelma oli kuitenkin se, ettei kaksinkerroin käännetty viltti oikein pelittänyt, ja lautanauha oli liian venyvää. Näin ollen pikaisesti pakattuna kiinnitys murtuikin henkisesti Pukkisaaresta poistettaessa, haluten sylkeä varusteeni Seurasaaren sillalle. Onneksi ohi kulkenut bernhardinkoira bongasi kiinnityksestä pudonneen sukkani, ja sitä kautta sekin tuli talteen eikä häväreitä syntynyt :) Pellavaisella kankaalla ja/tai joustamattomalla narulla lopputulema olisi varmasti ollut parempi, joten täytyy jatkaa tämän kantolaitteen tutkiskelua.
Yöpymisvarusteeni, eli viltti pariin kertaan sekä kaksi lampaantaljaa kulkivat omassa paketissaan, jonka kuskasin kainalossa. Sen olisi tietty voinut ripustaa tai sitoa kantamukseen pidempää talsimismatkaa varten, mutta minulla ei ollut siihen tarvetta enkä halunnut olla varusteineni kovin leveä/korkea junankäytön vuoksi.
Haarasäkkiä minulla ei ole, mutta Eneltä eteenpäin lainatut kamat tulivat moisessa, ja totesin kyseisen kantovälineen erittäin loistavaksi, josta syystä sellainen itsellenikin tulee ilmestymään. Pakkausnopeus ja toimintavarmuus olivat ehdoton valtti, vaikkakaan kantomukavuudessa ei pääse samalle tasolle em. 'repun' kanssa.
Mukana minulla oli em. pakkausten lisäksi viittaan kääritty ja köysihärpäkkeellä olalla kannettava pitkämiekka, joka oli siirtymässä myöskin lainaan. Todettakoon, että pitkämiekka ei mahdu Helsingin rautatieaseman isoimpaankaan säilytysluukkuun, ja että sen kantaminen mitenkään järkevästi (olalla selässä tai käsivarren varassa edessä) herättää ihmetystä, oletettavasti sen takia, että ihmiset kuvittelevat sen olevan ampuma-ase. Olen todennut saman probleemin kantaessani aikidon kepukoita niille valmistetussa pussissa. Jos siis haluat välttyä oudoilta katseilta, käytä sählymailapussia.
No siis, pointtini oli, että kannettavaa oli melkolailla, mutta se sujui kuitenkin. Kun ottaa huomioon miten paljon tavaraa minulla oikeastaan oli, vaihtovaatetus pariin kertaan, syömävälineet ja nukkumatarpeet olisivat kulkeneet viikingin matkassa helpostikin. Soturivarustuksesta tästä puuttui lähinnä kilpi, jousi ja nuolet, keihäs sekä mahdollinen panssari ja kypärä. Näidenkin kantaminen olisi kuitenkin ollut mahdollista, joskin jo melko hankalaa yksin. Jo kahdella hengellä kannettaessa (teitä tai avomaastoa pitkin) olisi voitu taakkaa jakaa esimerkiksi kantamalla keihäät poikittain olkapäiden päällä ja ripustamalla niihin panssarit tai varustepussukoita.
Tämänvuotinen Hiiden Hirven Hiihto oli vasta toinen kerta, kun koetin pidemmän aikaa selviytyä reiskauskamoissani talvisaikaan. Viime vuoden Talvi-Rosalassa keli oli plussan puolella ja siitä syystä lumi ja jää olivat sohjoa, joka ystävällisesti imeytyi vauhdilla viikinkikenkien läpi, vaikka kuinka olin niitä rasvannut. Jokainen hiemankin erähenkinen tietää, että jos jalkoihin on kylmä, koko kroppaan on kylmä - lisäksi pitkäaikainen altistuminen kosteille kengille aiheuttaa herkästi juoksuhautajalan. Rosalassa ratkaisin tilanteen kolmella villasukalla, joista valitettavasti vain päällimmäisin oli aikakautisin tekniikoin (neulakinnas) toteutettu. Nuo kolme sukkaa riittivät siihen, ettei kosteus päässyt iholle asti, vaan pysyin lämpimänä.
Tällä kertaa päätin kokeilla kenkäheinää eristeenä. "Oikea" kenkäheinä on tietynlaista, käsiteltyä heinää, mutta koska sitä ei jostain kumman syystä ollut heti kaupan hyllyltä saatavilla, koetin ihan tavallista jyrsijöille tarkoitettua heinää. Tällä kertaa heinä ja kaksi sukkaa (joista toinen edelleen moderni) pitivät jalat jatkuvasti lämpiminä - oletan että yksikin sukkapari olisi riittänyt, kunhan kenkä on täynnä heinää. Sään kylmyys piti sohjon poissa, joten johtopäätöksiä viime vuoden kokemuksiini verraten tästä ei kuitenkaan voi suoraan vetää. Heinäkokeilusta jäi kuitenkin sen verran positiivinen hytinä, ja täytyy koettaa tätä toistekin.
Aiheesta kiinnostuneen kannattaa kurkata tämä YLE:n arkistoiden juttu, kenkäheinästä on puhe tuossa 11:30 kohdalla. Rautakautisesta talvivarustuksesta ylipäänsä kiinnostuneen kannattaa myös kurkata tämä Rautakyyn esitys aiheesta.
Kantovälineet
Tällä kertaa päätin kokeilla myös siinä mielessä matkustavaisen osaan, että kannoin kaikki kamani, ja vieläpä aikakautisesti. Yleensähän tapahtumapaikalle tullaan autolla, ja kamaa tarvitsee kantaa vain joitakin kymmeniä metrejä. Näin ollen varustuksen määrästä ja kuljetettavuudesta saattaa syntyä hieman vääristynyt kuva, etenkin ottaen huomioon jalkamarssit joita viikinkiajallakin harjoitettiin. Tietty omanlaisensa rajoite olisi ollut myös laivojen ahtaus meriteitse kuljettaessa, ja toisaalta taas maitse kulkevilla kauppiailla olisi varmaankin ollut käytössään kantojuhta. Tässä nyt kuitenkin kokemuksia tällaisista kantovermeistä tunkeutumatta en syvemmälle tarpeeseen kuljettaa paljon tavaraa viikinkiajalla.
Aikakautisen kantotavan bonuksena on se, että se "häviää tuhat vuotta vanhaan luontoon", eli sitä ei tarvitse piilottaa tapahtuman aikana eikä se vie tyhjänä juuri lainkaan tilaa, toisin kuin esim. putkikassi jota aiemmin olen käytellyt.
Kamojen kuskaamiseen tein ns. Hudson Bay -repun. Kyseessä on siis glorifoitu viittakäärö, eli noin metri x metri kankaalle levitetään keskelle pakattavat tarpeet, ja kahteen vastakkaiseen nurkkaan kivi tms., jonka yli nurkka käännetään ja sidotaan kiinni. Kiven tarkoitus ei ole toimia painona, vaan estää narua liukumasta pois kankaasta - Hyväri oli lukenut jostain ohjeen, jossa oli neuvottu käyttämään käpyjä - ainakin kuusen kävyt toimivat varmasti, eikä niistä koidu paljoa lisäpainoa. Koetin olla nokkela ja käyttää palloksi käärittyä neulakinnassukkaa.
 |
| Kuvassa Hudson Bay -reppu, joka pitää sisällään ruokailuvälineet, housut, kahdet tunikat, viitan, kengät sekä sekalaisen läjän pikkutavaraa. Alla yöpymisvälinepaketti vilttiin käärittynä. Alla olevalla parketilla ja karvalankamatolla ei ole osuutta asiaan. |
Reppu oli erittäin miellyttävä kantaa, ja jätti molemmat kädet vapaiksi. Olin kuitenkin pakannut sen liian täyteen suhteessa sen kietomiseen käyttämäni lautanauhan määrään, joka aiheutti pientä murhetta. Suurempi ongelma oli kuitenkin se, ettei kaksinkerroin käännetty viltti oikein pelittänyt, ja lautanauha oli liian venyvää. Näin ollen pikaisesti pakattuna kiinnitys murtuikin henkisesti Pukkisaaresta poistettaessa, haluten sylkeä varusteeni Seurasaaren sillalle. Onneksi ohi kulkenut bernhardinkoira bongasi kiinnityksestä pudonneen sukkani, ja sitä kautta sekin tuli talteen eikä häväreitä syntynyt :) Pellavaisella kankaalla ja/tai joustamattomalla narulla lopputulema olisi varmasti ollut parempi, joten täytyy jatkaa tämän kantolaitteen tutkiskelua.
Yöpymisvarusteeni, eli viltti pariin kertaan sekä kaksi lampaantaljaa kulkivat omassa paketissaan, jonka kuskasin kainalossa. Sen olisi tietty voinut ripustaa tai sitoa kantamukseen pidempää talsimismatkaa varten, mutta minulla ei ollut siihen tarvetta enkä halunnut olla varusteineni kovin leveä/korkea junankäytön vuoksi.
Haarasäkkiä minulla ei ole, mutta Eneltä eteenpäin lainatut kamat tulivat moisessa, ja totesin kyseisen kantovälineen erittäin loistavaksi, josta syystä sellainen itsellenikin tulee ilmestymään. Pakkausnopeus ja toimintavarmuus olivat ehdoton valtti, vaikkakaan kantomukavuudessa ei pääse samalle tasolle em. 'repun' kanssa.
Mukana minulla oli em. pakkausten lisäksi viittaan kääritty ja köysihärpäkkeellä olalla kannettava pitkämiekka, joka oli siirtymässä myöskin lainaan. Todettakoon, että pitkämiekka ei mahdu Helsingin rautatieaseman isoimpaankaan säilytysluukkuun, ja että sen kantaminen mitenkään järkevästi (olalla selässä tai käsivarren varassa edessä) herättää ihmetystä, oletettavasti sen takia, että ihmiset kuvittelevat sen olevan ampuma-ase. Olen todennut saman probleemin kantaessani aikidon kepukoita niille valmistetussa pussissa. Jos siis haluat välttyä oudoilta katseilta, käytä sählymailapussia.
No siis, pointtini oli, että kannettavaa oli melkolailla, mutta se sujui kuitenkin. Kun ottaa huomioon miten paljon tavaraa minulla oikeastaan oli, vaihtovaatetus pariin kertaan, syömävälineet ja nukkumatarpeet olisivat kulkeneet viikingin matkassa helpostikin. Soturivarustuksesta tästä puuttui lähinnä kilpi, jousi ja nuolet, keihäs sekä mahdollinen panssari ja kypärä. Näidenkin kantaminen olisi kuitenkin ollut mahdollista, joskin jo melko hankalaa yksin. Jo kahdella hengellä kannettaessa (teitä tai avomaastoa pitkin) olisi voitu taakkaa jakaa esimerkiksi kantamalla keihäät poikittain olkapäiden päällä ja ripustamalla niihin panssarit tai varustepussukoita.
Smoke on the viking
Lähdin Helsinkiin osallistuakseni Sommelo ry:n järjestämään Hiiden Hirven Hiihtoon ensimmäistä kertaa. Alunperin meitä piti lähteä joukkueellinen, mutta lähtijämäärä supistui erinäisistä syistä vain minuun.
Saavuin paikalle lauantai-iltana, ja vaihdoin rumista aikakautisvarusteisiin. Ilta sujui rattoisasti muiden elävöittäjien kanssa jutustellessa, ja tulevaan hiihtotiimiini tutustuessa (veljeskansamme virolaiset). Todettakoon tässä vaiheessa käydyistä keskusteluista, että elokuvassa Conan Barbaari ja Kalevalan Kullervo-runossa on merkittävää samankaltaisuutta - Rautakyy tästä toivottavasti joskus piirtää alkuperäislähteelle uskollisemman version Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta, joka aika hyvin summannee aiheesta käydyn keskustelun yksityiskohdat:)
Aamulla heräsimme melkoiseen savuun, ja havaitsimme että yöpymispaikkamme, varhopatsastalon, uunin savirappauksen halkeamasta tms. oli päässyt putoamaan kekäleitä uunin pohjana toimivalle puuarinalle. Koetimme sammutella tätä itse lumella ja jäällä, joka tietty aiheutti lisää savua. Tässä vaiheessa siirsimme kamppeemme ja itsemme keskiliesimajaan ja varhopatsastalo suljettiin niin hyvin kuin pystyttiin. Järjestävä taho saapui paikalle ja kutsui palolaitoksen, joka muodostamamme ämpäriketjun avulla kasteli uunia sitä mukaa kuin purki, jotteivät kytevät puut syttyisi saadessaan ilmaa. Loppujen lopuksi tappiot olivat yksi uuni, talo muuten säästyi eikä hengenvaaraa ihmisille missään vaiheessa ollut. Toivottavasti tästä ei ala kiertämään mitään kummallisia huhuja, ja että Sommelolle (talkoovoimin) saadaan uusi, ehompi uuni. Ovat he sen ansainneet.
Kilpailu pääsi alkamaan noin tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, ja voittoon kiisi Team Harmaasudet. Ammuin itse tuuman verran ohi Hirven turvasta, josta syystä jouduin sakkokierrokselle ja pieni etumatka vaihtui pieneen takamatkaan. Näillä sijoilla tiukan kamppailun jälkeen tultiin myös maaliin, ja loppusijoituspaikkamme siis pronssikausi. Hopiaista sai maistaa Lammassudet, eli Harmaasusien toinen joukkue. Muina osallistujina Viikinkiajan laiva ja Viking Neva.
Hopeajoukkue voitti myös varustekisan, pääperusteena se, että heillä oli runsaasti itsetehtyjä varusteita. Eikä se setti pahalta näyttänytkään.
Olin ensimmäistä kertaa muinaissuksien päällä, ja täytyy myöntää, etteivät ne ollet kovin pahantuntuiset. Uusin tietämys aiheesta ilmeisesti sijoittaa karvaa pohjiin pitoa lisäämään, mutta stabiileimmilta nämä leveät sukset tuntuivat kuin modernit värkit näin kaljunakin.
Valitettavasti aika jutella tuttujen ja ystävien kanssa (viime kerrasta, myöskin Pukkisaaressa, on jo melkein puoli vuotta) oli lyhyt, After Skissä läheisessä kahvilassa olisi voinut olla aikaa jutella paremmin, mutta sinne en kerennyt.
Loput räpsimäni kuvat löytyvät täältä.
Muuta tapahtuman yhteydessä havaittua
Termille helikopteri on ainakin kolme eri merkitystä. Kaikkiin näistä ei käytetä käsi, mutta lantio taitaa liittyä kyllä kaikkiin.
Tamminiemi on taksikeskukselle Mäntyniemi. Tietääkseni vain näistä toiseen pääsee suoraan Seurasaaren sillalta, mutta hei, minä olen vain ulkopaikkakuntalainen. Nojoo, errare humanum est, onneksi kännykkä on keksitty ja pääsin lopulta taksin kyytiin.
Oma printterisi on eri asia kuin VR:n printteri. Tästä syystä e-lippua ei voi vaihtaa ilman kynäntyöntelyä, ja siitä joutuu vielä maksamaan 8e. No onnekseni en kuitenkaan vaihtanut junaa, vaikka jouduinkin sitten tappamaan aikaa Helsingin rautatieasemalla. Nimittäin vaikka Pendolinoomme tuli vika, myöhästyimme vain 20min. IC, jonka olisi pitänyt olla alunperin 45min aikaisemmin perillä, ja myöhästymiseemme nähden siis reilu tunti aiemmin perillä, tuli perille noin 10min päätepysäkille saapumisemme jälkeen. Että näin.
Ensi kerralla autolla, HKI sisäisenkin logistiikan kannalta parempi vaihtoehto.
Saavuin paikalle lauantai-iltana, ja vaihdoin rumista aikakautisvarusteisiin. Ilta sujui rattoisasti muiden elävöittäjien kanssa jutustellessa, ja tulevaan hiihtotiimiini tutustuessa (veljeskansamme virolaiset). Todettakoon tässä vaiheessa käydyistä keskusteluista, että elokuvassa Conan Barbaari ja Kalevalan Kullervo-runossa on merkittävää samankaltaisuutta - Rautakyy tästä toivottavasti joskus piirtää alkuperäislähteelle uskollisemman version Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta, joka aika hyvin summannee aiheesta käydyn keskustelun yksityiskohdat:)
Aamulla heräsimme melkoiseen savuun, ja havaitsimme että yöpymispaikkamme, varhopatsastalon, uunin savirappauksen halkeamasta tms. oli päässyt putoamaan kekäleitä uunin pohjana toimivalle puuarinalle. Koetimme sammutella tätä itse lumella ja jäällä, joka tietty aiheutti lisää savua. Tässä vaiheessa siirsimme kamppeemme ja itsemme keskiliesimajaan ja varhopatsastalo suljettiin niin hyvin kuin pystyttiin. Järjestävä taho saapui paikalle ja kutsui palolaitoksen, joka muodostamamme ämpäriketjun avulla kasteli uunia sitä mukaa kuin purki, jotteivät kytevät puut syttyisi saadessaan ilmaa. Loppujen lopuksi tappiot olivat yksi uuni, talo muuten säästyi eikä hengenvaaraa ihmisille missään vaiheessa ollut. Toivottavasti tästä ei ala kiertämään mitään kummallisia huhuja, ja että Sommelolle (talkoovoimin) saadaan uusi, ehompi uuni. Ovat he sen ansainneet.
Kilpailu pääsi alkamaan noin tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, ja voittoon kiisi Team Harmaasudet. Ammuin itse tuuman verran ohi Hirven turvasta, josta syystä jouduin sakkokierrokselle ja pieni etumatka vaihtui pieneen takamatkaan. Näillä sijoilla tiukan kamppailun jälkeen tultiin myös maaliin, ja loppusijoituspaikkamme siis pronssikausi. Hopiaista sai maistaa Lammassudet, eli Harmaasusien toinen joukkue. Muina osallistujina Viikinkiajan laiva ja Viking Neva.
Hopeajoukkue voitti myös varustekisan, pääperusteena se, että heillä oli runsaasti itsetehtyjä varusteita. Eikä se setti pahalta näyttänytkään.
Olin ensimmäistä kertaa muinaissuksien päällä, ja täytyy myöntää, etteivät ne ollet kovin pahantuntuiset. Uusin tietämys aiheesta ilmeisesti sijoittaa karvaa pohjiin pitoa lisäämään, mutta stabiileimmilta nämä leveät sukset tuntuivat kuin modernit värkit näin kaljunakin.
Valitettavasti aika jutella tuttujen ja ystävien kanssa (viime kerrasta, myöskin Pukkisaaressa, on jo melkein puoli vuotta) oli lyhyt, After Skissä läheisessä kahvilassa olisi voinut olla aikaa jutella paremmin, mutta sinne en kerennyt.
Loput räpsimäni kuvat löytyvät täältä.
Muuta tapahtuman yhteydessä havaittua
Termille helikopteri on ainakin kolme eri merkitystä. Kaikkiin näistä ei käytetä käsi, mutta lantio taitaa liittyä kyllä kaikkiin.
Tamminiemi on taksikeskukselle Mäntyniemi. Tietääkseni vain näistä toiseen pääsee suoraan Seurasaaren sillalta, mutta hei, minä olen vain ulkopaikkakuntalainen. Nojoo, errare humanum est, onneksi kännykkä on keksitty ja pääsin lopulta taksin kyytiin.
Oma printterisi on eri asia kuin VR:n printteri. Tästä syystä e-lippua ei voi vaihtaa ilman kynäntyöntelyä, ja siitä joutuu vielä maksamaan 8e. No onnekseni en kuitenkaan vaihtanut junaa, vaikka jouduinkin sitten tappamaan aikaa Helsingin rautatieasemalla. Nimittäin vaikka Pendolinoomme tuli vika, myöhästyimme vain 20min. IC, jonka olisi pitänyt olla alunperin 45min aikaisemmin perillä, ja myöhästymiseemme nähden siis reilu tunti aiemmin perillä, tuli perille noin 10min päätepysäkille saapumisemme jälkeen. Että näin.
Ensi kerralla autolla, HKI sisäisenkin logistiikan kannalta parempi vaihtoehto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)