Järjestimme seurallamme ensimmäisen oman elävöitystapahtuman (josta erityiskiitos pääjärjestäjä Sigridille), tapahtumapaikkana metsän ja peltojen varrella oleva 1700-luvulta periytyvä maalaistalo pihapiireinään Laihialla. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun koetimme olla koko ajan periodisti myös puheenaiheiden ja -parren kautta (materiaalin aikakautisuuteen on tietoisesti panostettu jo reilu vuosi) - kokemusten perusteella tämä ei varmasti ole ainakaan omalle kohdalleni viimeinen kerta. Tämä mennee tietyssä mielessä lähelle larppaamista, joskin tässä tapauksessa periodminäni ei ole vaihtuva hahmo, vaan sama henkilö jatkuvasti - eli kenties mennään siis lähelle vuosia samoilla hahmoilla jatkuneita larppeja.
Itse tapahtumassa ei mitään ihmeempää tehty, ainoastaan arkista puuhaa paikalle kokoontuneen väen kanssa, sillä (erittäin hyvä ja riittävä) ruoka piti laittaa, puut pilkkoa ja sauna lämmittää. Samalla puuhailtiin erikoisempia askareita ja kertoiltiin tarinoita: kuka toi syvästä etelästä rumasti koristeltuja hopeaisia korulevyä, kuka veisti uutta keihäänvartta, kuka kehui vaihtaneensa svealaisen kanssa kirveenterän tämän miekkaan. Kekrillä oli myös osansa tapahtumassa. Illalla pelailtiin noppapelejä ja Kuninkaan lautaa, hnefatafl:ia (näistä kirjoittelen erikseen). Järjestin myös kolmiosaisen jousikilvan, jonka tilan isäntänä toiminut Johan voitti 2-1. Itse voitin nopeusosion, tarkkuus- ja epäsuoran ammunnan (kiitokset Thorstenille tästä ideasta) osiot menivät siis Johanille.
Koko tapahtuma meni, paikalle löytämistä lukuunottamatta, kaiken kaikkiaan erittäin mukavasti. Nostan kuitenkin esiin muutaman tilanteen päästäkseni tämän kirjoituksen sisällölliseen ytimeen: Illalla metsä ja pellot olivat täysin mustuutta mutta pihapiiri oli ulkotulin rajattu - muistan hetken miettineeni, että tuosta eivät petoeläimet uskalla. Ajatus ei voinut olla täysin nykyminäni, sillä vaikka syrjäseudulla oltiinkin, mitään lihavaa pupua vaarallisempaa alueella ei ole.
Vieläkin vahvempi kokemus tuli saunan yhteydessä, sillä jostain syystä löyly hiipui vaikka aiemmin saunaa käyttänyt naisväki kehui löylyjä. Liekö sitten vettä vuotanut tulisijaan, ja polttopuutkin pesutuvan yhteydessä päässeet kostumaan. Yrityksistä huolimatta kiuasta ei tahdottu saada palamaan kunnolla, puut ainoastaan kytivät. Johan haki tässä vaiheessa keittiön uunia varten tehtyjä pienempiä, kuivia puita, sekä ison savikupillisen olutta saunatontulle. Ja kas, pian saatiin kiuas taas toimimaan, ja hyvät löylyt aikaiseksi. En tuolloin osannut sanoa, oliko kyse paremmasta palavasta materiaalista, vaiko saunatontun lepyttämisestä - enkä osaa sitä vielä tätäkään kirjoittaessani varmaksi sanoa.
Toisinaan elävöittäessä saa edellä mainitun kaltaisia kokemuksia, joita voisi kuvata parhaiten termillä "välähdyksiä tuhannen vuoden takaa" - tilanteita, joissa nykyminä tuntuu fantasialta ja periodminä on todellisuutta. Usein nämä kestävät vain muutamia sekunteja, joka psyykkisen terveyden ja arkielämän toimintakyvyn kannalta lie varmaan vain hyvä asia. En ole ainut joilla tällaisia hetkiä on, Hyvärin kanssa tästä nimittäin puhuttiin vuoden alussa, Hiiden hirveä hiihdettäessä, ennen Suurta Paloa (uuni on muuten viimeisimmän tiedustelutiedon perusteella rakennettu uusiksi!).
Yleensä nämä välähdykset tuntuvat tulevan silloin kuin ympärillä on mahdollisimman vähän asioita muistuttamassa nykyajasta; esimerkiksi öinen Pukkisaari viime talvena oli paikka, jossa lumessa kahlatessaan heti pääsi tämän suuntaiseen tunnelmaan. Toisaalta nykyajan katoamistakaan ei välttämättä vaadita, esimerkiksi viimeisimmässä Rosalassa mennessäni nukkumaan Idänkävijän majaan, minuun iski hetkellinen tunne siitä, että kyseessä tosiaan oli mökillinen pitkän päivän jälkeen nukkuvia sotureita - vaikka juuri oli lähdetty sähkövalon valaisemasta saunasta.
Yhtä kaikki, kokemus on lyhykäisyydestään huolimatta erittäin voimakas ja miellyttävä, ja pyrkimällä olemaan ja elämään mahdollisimman aikakautisesti pidemmän aikaa, näitä kokemuksia tuntui tulevan useammin. Kyse ei ole todellisen itsensä kadottamisesta tai mielen jakautumisesta eri persooniin, vaan mielestäni enemmän jonkin uuden osion löytämisestä omasta itsestään.
Mikäli tätä joku elävöittäjä erehtyy lukemaan, kertokaa toki omia kokemuksianne vastaavasta, koska ilmiö kiehtoo minua. Ja mikäli kukaan muu ei tunnusta moista kokeneensa (Hyväriä ei kait tässä yhteydessä lasketa) niin tiedän sitten hakeutua ajoissa hoitoon;)
