Saariston lapset

"Nothing is certain but death and taxusion"

Suuntasimme Mikon kera Paimioon yöksi, sillä Solmu ja Betsy olivat tarttuneet kuusta marjasta, ja ystävällisesti jakoivat steivejä tänne villiin pohjolaankin. Suorastaan jännittää, mitä näistä saa aikaan, sen verran harvoin on tätä materiaalia tarjolla!

Matkalla koimme mitä mystisimmän Hese-tilanteen: 30min jono! Ja sama juttu seuraavalla pysähdyspaikalla. Tiedustelimme myös ABC:n omaa ruokalistaa, ja tässä pro tip: kokkaaminen sujuu rutkasti vauhdikkaammin, jos kokki on keittiössä eikä opettamassa myyjiä käyttämään kassakoneita.
Näin päätimme skipata ruokailun ja siirtyä suoraan Solmulaan. Täällä ystävällismielisesti meille tarjottiin kiekuraranskalaisia, jotka kyllä nostivat miehistön moreenia. Tästä ja yösijasta erityinen kiitos ne tarjonneille!

Miellyttävän mutta kieltämättä ajoittain varsin levottomaan suuntaan edenneen keskustelun (jonka jälkeen kyllä poleaxe eittämättä alkoi kiinnostaa) saattamina päädyimme viimein nukkumaan. Mikko oli teltta pystyssä pihalla, minä vietin yöni sisätiloissa. Kissoille tiedoksi, että kun on kaivanut muovilaatikosta kaiken hiekan sivuun, sen muovipohjan raapimisesta lähtee melko rasittava ääni. Vaikka sen varmaan tiesivätkin, ketkut.

"Bodom after midnight"

Lauantai-aamuna matka kulki jättiläismäisen päivänkakkaran vieritse Suomen Joutsenen pers...perän kohdalle, jossa Sotka iloisena odotteli pakkaamista ja vanttien kiristelyä. Kymmenkunta muutakin oli saapunut paikalle. Peloton johtajamme Rautakyy antoi perusteet paatin toiminnasta, ja sen jälkeen lähdettiinkin treenaamaan ihmismetronomia. Joukkosoutaminen ei nimittäin ole rytmitajuttomille: onneksi vanhana kitaristina oma tahtini säilyi.

Kokka kohti suurta tuntematonta

En ollut ensimmäistä kertaa Sotkalla enkä ensimmäistä kertaa purjehtimassa. Sotka-ekspiriäänssini rajoittuu kuitenkin sillä souteluun Pukkisaaressa, ja omaan pessimismistäni huolimatta optimistijollan (johon kyllä sovin kuin Gérard Depardieu'n nenä pikkulapselle), jolla perusjutut purjehduksesta on tullut treenattua. Purjehtiminen raakapurjeella on hieman erilaista optariin  verrattuna, mutta sama peruslogiikka niissä on taustalla. Norrlandsbotenriki on lisäksi melko simppeli viritelmä, kunhan siitä pääse jyvälle. En istunut pinnassa, hoitanut brasseja tai edes skuutteja tai tehnyt ylipäänsä muutakaan kovin jännää (paitsi tähystystä), mutta eiköhän tähänasti opittuun ole hyvä rakentaa lisää tietoa ja kokemusta.

Joku ei niin kovin nätti meni ilmeisesti naimisiin, sillä sää oli kuin morsian. Tihkusateesta ja sumusta huolimatta tuulet olivat myötäiset ja pääsimme varsin hyvään vauhtiin. Koska sunnuntain tuulista ei kuitenkaan ollut takeita, emme seikkailleet kovin kauaksi.

Katsastettuamme Vepsän (älä sekoita vepsäläisiin) ikiaikaiseksi vartiopaikaksi huhutun melkolailla komean kallion ja paikalliset känniörveltäjäkandidaatit, vaihdoimme viereiselle Mustaluodolle. Hienoa olla järkyttävän pienen syväyksen olevassa paatissa, sillä sillä pääsi suoraan karauttamaan hienoon kivettömään hiekkarantaan. Laituriahan nimittäin muutamaa epämääräistä kiviyritelmää lukuunottamattahan nimestään huolimatta pienellä saarella ei ole.

Vepsän vartiovuoren juurella. Saniaiset lupailivat, että velociraptor saattaa iskeä minä hetkenä hyvänsä.

Hieman ironisesti tätä kylttiä ei ollut toisella ylösnousurinteellä, johon oli asennettu köysi ja joka silti vaikutti paljon hazardimmalta. Paljon hauskempi olisi ollut kyllä kyltti "kulkeminen Turun kaupungin vastuulla".

Sumuisten vuorten Saaristomeri Vepsän vartiokukkulalta nähtynä.

Mustaluodon rannassa kohtasi sitten järkytys: Paikalla nimittäin oli neljä kumollaan olevaa telttaa sekä erinäisiä yöpymisvälineitä kasassa niiden kanssa. Nuotiopaikalta löytyi veitsi puusta pystystä ja ruosteinen vasara. Metsässä sitten oli pystyssä lapio. Vahvoista Bodom-järviviboista huolimatta rumihia ei löytynyt, joten todennäköisimmäksi teoriaksi jäi valkoinen roskaväki, joka on virkavallan toimesta noukittu saarelta remuamasta.

Ystävällismielisen sielun mukanaan tuoman polttopuusäkin ohella kaipailtiin lisää polttopuuta pitämään hyyleyttä loitolla. Niinpä lähdimme etsiskelemään polttopuuta. Olisin halunnut kaataa pystyyn kuolleen haavan, samalla kun Karo toppuutteli ja keräili kuusien alta kuivimpia lähistön puun pudonneita irto-oksia. Keräilijä vs. metsästäjä 1-0. Lisäksi Karo ylipuhui minut nukkumaan Sotkassa maaston sijaan. Pakkoko on aina olla noin järkevä: tämäkin postaus olisi paljon jännempi kun kertoisin, mistä kaikkialta löysin punkkejä itsestäni aamulla :)

Jokke sen sijaan otti työvoiton Rautakyyn kirveestä sekä tervaskannosta. Koska tervaskanto on rauhoitettu luontokappale, tarkoitan tietysti että kirves kaipasi huoltoa ja kanto löytyi irrallisena. Lohikäärmeen pääksi tituleerattu palikka lähti sotasaaliina laivan matkaan.

"Secale cereale"

Sunnuntaina sää oli seljennyt huomattavasti, mutta tuulet pysyivät edelleen suotuisina. Näin ollen purjehdimme ja pienen tiedusteluhassin johdosta jouduimme etsiskelemään soudellen maihinnousupaikaa. Ruissalon rannalle sitä yritettiin, mutta hydrofobikolle ranta oli liian matala. Niinpä päädyimme vesibussin laituriin hetkeksi huilimaan, kunnes suoritimme loppusoudun takaisin satamaan.

Purjehduksen tunnelmaa. Koska en kykene tähän aikatauluun saamaan julkaisulupaa kuvan henkilöiltä, pärstät on korvattu Vekkulilla Viikingillä™ (toim.huom.).

Sotkailu on siitä hauskaa, että kaikenlaisiin sääolosuhteisiin pitää varautua mutta samalla säilytystilaa on hyvin rajoitetusti. Näin ollen monikäyttöisyys on päivän sana. Minulla on muutama ajatus sekä moderneista että histel-varustetarpeista aiheen tiimoilta, niistä kenties myöhemmin lisää. Jo aiemmin kaavailemiani maihinnousutossuja olisi joka tapauksessa taas kaivannut. Asialle on selvästi tehtävä jotain...

Toivottavasti tänä kesänä koittaa lisää mahdollisuuksia ehtiä sotkailemaan. Sillä onhan sen niin, että navigare necesse est ja työnteko on niille, jotka eivät osaa purjehtia!

ps. oma viikinkipaatti olis kiva. Ihan sellanen pieni...