maanantai 7. maaliskuuta 2011

Smoke on the viking

Lähdin Helsinkiin osallistuakseni Sommelo ry:n järjestämään Hiiden Hirven Hiihtoon ensimmäistä kertaa. Alunperin meitä piti lähteä joukkueellinen, mutta lähtijämäärä supistui erinäisistä syistä vain minuun.

Saavuin paikalle lauantai-iltana, ja vaihdoin rumista aikakautisvarusteisiin. Ilta sujui rattoisasti muiden elävöittäjien kanssa jutustellessa, ja tulevaan hiihtotiimiini tutustuessa (veljeskansamme virolaiset). Todettakoon tässä vaiheessa käydyistä keskusteluista, että elokuvassa Conan Barbaari ja Kalevalan Kullervo-runossa on merkittävää samankaltaisuutta - Rautakyy tästä toivottavasti joskus piirtää alkuperäislähteelle uskollisemman version Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta, joka aika hyvin summannee aiheesta käydyn keskustelun yksityiskohdat:)

Aamulla heräsimme melkoiseen savuun, ja havaitsimme että yöpymispaikkamme, varhopatsastalon, uunin savirappauksen halkeamasta tms. oli päässyt putoamaan kekäleitä uunin pohjana toimivalle puuarinalle. Koetimme sammutella tätä itse lumella ja jäällä, joka tietty aiheutti lisää savua. Tässä vaiheessa siirsimme kamppeemme ja itsemme keskiliesimajaan ja varhopatsastalo suljettiin niin hyvin kuin pystyttiin. Järjestävä taho saapui paikalle ja kutsui palolaitoksen, joka muodostamamme ämpäriketjun avulla kasteli uunia sitä mukaa kuin purki, jotteivät kytevät puut syttyisi saadessaan ilmaa. Loppujen lopuksi tappiot olivat yksi uuni, talo muuten säästyi eikä hengenvaaraa ihmisille missään vaiheessa ollut. Toivottavasti tästä ei ala kiertämään mitään kummallisia huhuja, ja että Sommelolle (talkoovoimin) saadaan uusi, ehompi uuni. Ovat he sen ansainneet.

Kilpailu pääsi alkamaan noin tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, ja voittoon kiisi Team Harmaasudet. Ammuin itse tuuman verran ohi Hirven turvasta, josta syystä jouduin sakkokierrokselle ja pieni etumatka vaihtui pieneen takamatkaan. Näillä sijoilla tiukan kamppailun jälkeen tultiin myös maaliin, ja loppusijoituspaikkamme siis pronssikausi. Hopiaista sai maistaa Lammassudet, eli Harmaasusien toinen joukkue. Muina osallistujina Viikinkiajan laiva ja Viking Neva.

Hopeajoukkue voitti myös varustekisan, pääperusteena se, että heillä oli runsaasti itsetehtyjä varusteita. Eikä se setti pahalta näyttänytkään.

Olin ensimmäistä kertaa muinaissuksien päällä, ja täytyy myöntää, etteivät ne ollet kovin pahantuntuiset. Uusin tietämys aiheesta ilmeisesti sijoittaa karvaa pohjiin pitoa lisäämään, mutta stabiileimmilta nämä leveät sukset tuntuivat kuin modernit värkit näin kaljunakin.

Valitettavasti aika jutella tuttujen ja ystävien kanssa (viime kerrasta, myöskin Pukkisaaressa, on jo melkein puoli vuotta) oli lyhyt, After Skissä läheisessä kahvilassa olisi voinut olla aikaa jutella paremmin, mutta sinne en kerennyt.

Loput räpsimäni kuvat löytyvät täältä.


Muuta tapahtuman yhteydessä havaittua
Termille helikopteri on ainakin kolme eri merkitystä. Kaikkiin näistä ei käytetä käsi, mutta lantio taitaa liittyä kyllä kaikkiin.

Tamminiemi on taksikeskukselle Mäntyniemi. Tietääkseni vain näistä toiseen pääsee suoraan Seurasaaren sillalta, mutta hei, minä olen vain ulkopaikkakuntalainen. Nojoo, errare humanum est, onneksi kännykkä on keksitty ja pääsin lopulta taksin kyytiin.

Oma printterisi on eri asia kuin VR:n printteri. Tästä syystä e-lippua ei voi vaihtaa ilman kynäntyöntelyä, ja siitä joutuu vielä maksamaan 8e. No onnekseni en kuitenkaan vaihtanut junaa, vaikka jouduinkin sitten tappamaan aikaa Helsingin rautatieasemalla. Nimittäin vaikka Pendolinoomme tuli vika, myöhästyimme vain 20min. IC, jonka olisi pitänyt olla alunperin 45min aikaisemmin perillä, ja myöhästymiseemme nähden siis reilu tunti aiemmin perillä, tuli perille noin 10min päätepysäkille saapumisemme jälkeen. Että näin.

Ensi kerralla autolla, HKI sisäisenkin logistiikan kannalta parempi vaihtoehto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti