sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntai-illan terapiaa

Toisinaan käsitöiden tekeminen meinaa mennä överiksi. Melko moni käsitöitä paiskiva reiskaaja tietänee tunteen, kun tapahtuma lähestyy ja UFO-lista on pidempi kuin satavuotinen sota.
Mutta toisinaan, etenkin kun muussa elämässä on paineita, käsitöiden tekeminen on lähellä terapiaa. Muistakaa siis, että muikkarikäsityö päivässä pitää valkotakkiset sedät loitolla!

Alun perin kokosin tätä tehdäkseni postauksen nuolten tekemisestä kaikkine osa-alueineen, kun kerrankin kätevästi oli sekä nuolia työn alla että kamera lähettyvillä (päivän saldo puoli tusinaa nuolta loppukäsittelyä vailla). Tämä osuus piirroksineen ja teksteineen valmistui kuitenkin ensimmäisenä, vaikka on lähes viimeinen vaihe. Aloitanpa siis kertomukseni lopusta, ja saan näin kätevästi useamman postauksen samasta aiheesta, kjähkjäh.

Kokonaisuuteen liittynevät seuraavat aiheet:
Nuolen osasten valinta
Nuolen varren mittaaminen
Nokin veisto
Sulituksen tekeminen
Sulituksen sitominen
Kärjen liittäminen
Pintakäsittely

Toivottavasti myöhemmin keväällä pääsen myös halkomaan nuoliaihioita itse, josta tietty seuraa artikkeli. Tähän asti olen turvautunut ostovermeisiin varsien osalta.


Sulituksen sitominen
Käytettäessä vahvaa ja vedenpitävää liimaa seuraava työvaihe on nuolen toimivuuden kannalta turha. Etenkin tehtäessä sotakäyttöön tarkoitettuja nuolia suosin sitä myös sen autenttisuuden vuoksi, onhan mm. Mary Rosen kyydistä löytyneissä nuolissa tällaisesta rihmaamisesta jälkiä. Nokin ja sulituksen välisen matkan rihmaaminen myös edesauttaa hieman nuolen pitelemisessä ammuttaessa. Mutta ennen kaikkea, se miellyttää silmääni esteettisesti.

Varoitus: Vaikka näyttääkin siltä, että seuraavat piirrokset on tehnyt Ville 5v., ne ovat bloginpitäjän itse tekemiä. En ota mitään vastuuta näiden epäeuklidisten piirrustusten näkemisestä aiheutuvasta henkisestä pahoinvoinnista.

Käytän itse alla olevan tyyppisiä rihmoksia. There are many like it, but this one is mine. Idea tässä on tehdä mahdollisimman tiukat rihmokset, jotta lanka pysyy paikallaan ilman apuvälineitäkin, kuten liimaa. Tämä on mielestäni tärkeää siksi, että spekulatiivisesti rihmaamisen idea kait on ollut sitoa sulitus paremmin paikoilleen siksi aikaa että liima kuivuu ja/tai jottei vesiliukoinen liima pääse kostuessaan tuhoamaan sulitusta.

Rihmaukseen olen käyttänyt pellavalankaa, jota saa useimmista käsityöliikkeistä nimikkeellä nypläyslanka. Jos omaa parran, kuten minä, pääsee samalla vastailemaan myyjän mielenkiintoisiiin kysymyksiin nypläysharrastuneisuudestasi;)
Sitomiseen on turha käyttää sitä parasta irkkukenkälankaa, sen voi jättää sitten jänteitä varten. Muutkin kuin pellavalangat käyvät, mutta ainakin lankakaupasta hommaamani silkkilanka oli kökköä, vaikka silkkiä spekulatiivisesti on Mary Rosen nuolissa käytettykin. Ainakin kyseinen silkkilanka oli melko on/off, eli ei juuri rispautunut vaan katkesi varoittamatta, ja pellavalankaan verraten melko helposti katkesikin. Dinosaurusperäinen lanka taas saa puolestani jäädä kauppaan.

Yllättäen sidoksen teko on helpompaa, mikäli sulat on liimattu varteen. Jätä molempiin päihin nuolta veitsellä ja santapaperilla viimeistelty pieni "viilleke", sidos kiedotaan näiden yli. Tällöin sidoksesta tulee siisti ja kädet pysyvät ehjinä. Trimmaamattomana tuo sulan etuosassa oleva terävä reuna nimittäin tykkää erityisesti purra jousikättä, joka sitä ruokkii. Lisäksi vieressä valmis sidos vertailun vuoksi ja ao. kuvien selventämiseksi.
Huom. Pieni "sulaton" alue eli viilleke sulkien molemmissa päissä. Nokkien vihreä väri johtuu permanenttitussista, jolla värjäsin ne erottaakseni muitten nuolista. Mustavalkoinen on jotenkin melko yleinen kombo, olen huomannut. Kyseiset sulat 5.5" shield cut jenkkikalkkunaa. Musta sulka on silkkivärillä värjätty valkoinen sulka.


Kuva A. Kuvassa mustana näkyvä häkkyrä on olevinaan sinisellä korostettu pellavalanka, joka laitetaan siis tuolleen kiemuralle eli ammattikielellä tehdään mutka. Tämän jälkeen koetetaan pitää mutka koossa samalla kun pyöritetään langan loppuosaa nuolen suuntaan.

Kuva B. Kun lankaa on pyöritelty riittävästi, viedään irtopää mutkan läpi, ja vedetään vasemmalla näkyvää kiintopäätä vasemmalle. Näin mutka ja sen sisällä oleva lanka menevät rihmoksen sisälle. Huom. Irtopäätä vedetään vain niin pitkälle, että mutkan "huippu" päätyy rihmoksen keskelle - eli ei siis vedetä läpi asti.

Seuraavaksi kierretään lankaa sulitukseen. Itse käytän noin 1 kierros per 2cm, Mary Rose ~5 kierrosta per tuuma. Lanka kannattaa pitää kireänä (vähän kuin kananmunanleikkuria käyttäisi) ja "tähdätä" se hieman ylemmäs kuin sen aiottu paikka on. Näin lanka yleensä päätyy haluttuun paikkaan ilman että sulat menisivät lyttyyn.

Kuva C. Ennen langan kiertämistä nuolten takaosan "viillekkeen" päälle, langan alle laitetaan irtolanganpätkä B (punaisella kuvassa). Tämän jälkeen lankaa A (sininen) kierretään edelleen nuolen osoittamaan suuntaan, kunnes lopulta sen irtopää pujotetaan langan B mutkan läpi. Tämän jälkeen langan B päistä (vasemmalla) vedetään, kunnes lanka A saadaan itsensä alitse kokonaan läpi vasemmalle.

Kuva D. Tässä lanka A on kokonaan itsensä alitse. Lanka taitetaan voimakkaasti vääntäen itsensä ylitse, jolloin rihmos entisestään tiukkenee.
Kuva E. Irtopätkää B käytetään taas hyödyksi, toiminta kuten kuvan D kohdalla. Huom. Kuvasta poiketen langan A ensimmäinen pyöräytys kannattaa laittaa niin lähelle nokin tyveä kuin mahdollista - tämä tukevoittaa nokkia.


Sitten puuttuu enää ylimääräisten langanpätkien trimmaus mahdollisimman läheltä rihmosta. Tämän jälkeen olen itse vielä peittänyt pariin otteeseen langat pienoismalliliimalla. Näin langat saavat toisistaan tukea eivätkä rispaannu niin helposti, ja ovat myös vedenpitävämpiä. 
En koe että liiman käyttö on mitenkään epäperiodia, vaikkakin käyttämäni liima sitä onkin. Mary Rosen nuolista on löydetty sulkien tienoilta vihreitä kemikaalijäämiä, joiden eppäillään olevan kuparipohjaista verdigristä, josta vihreä väri. Sillä lie tavoiteltu paitsi säänkestoa, myös homeen yms. ylimääräisen karvoituksen estoa, sillä ko. tavara on myrkyllistä elolliselle elämälle.

Viimeisessä kuvassa on lisäksi suosituksia sulituksen etäisyydelle ja selfnockin eli suoraan nuolen varteen koverretun jänneuran syvyydelle. Mitä taempana sulat ovat, sitä paremmin ne tasapainottavat nuolen lentoa. Mutta toisaalta täytyy myös jättää tilaa laukaisukäden sormille, jotteivät ne paina sulitusta ammuttaessa.

Muinaismarkkinoilla saatavissa olevista perustason nuolista yleensä uupuu juuri tämä sulkien sidos. Tällä voit siis erottua harmaasta massasta! Ja jos ei mitään muuta, niin ainakin sorminäppäryytesi ja/tai kärsivällisyytesi kehittyvät;)

2 kommenttia:

  1. ... allekirjoitan teoriasi muinaiskäsitöiden terapeuttisesta vaikutuksesta! Suosittelen !
    ps. kiva kirjoitus :D

    VastaaPoista
  2. Thank you kindly! :) Sen unohdin mainita, että soppeli langan mitta empiirisen kokemuksen perusteella on noin vetopituutesi.

    VastaaPoista