Dr. Strangegear - eli kuinka lakkasin olemasta mainstream ja opin rakastamaan periodia

Heti alkuun pahoittelut otsikosta. Noin kamalaa finglishmiä ei näe kuin tässä blogissa.
Toinen pahoittelu niille noin viidelle kaverille+äiti, jotka tätä blogia lukevat siitä, että viimeisimmästä blogauksesta on kulunut lähes yhdeksän kuukautta. Mutta joidenkin asioiden synnyttäminen vaan kestää niin kauan...

Aloittaessani historianelävöitysharrastusta, oli toiminnan päätarkoitus hollywood-henkinen mättö, jonka päätehtävä oli siis näyttää ja kuulostaa hyvältä. Autenttisuudella(* ei ollut juuri merkitystä showmätössä eikä sen puoliin varusteissakaan. Nehän olivat vain hetken päällä, ja kunhan ne saivat yleisön uskomaan, että kyseessä on viikinki(**, se riitti. Sarvikypäriin ei sentään edes silloin sorruttu, jossain se raja menee...

Kaikki tämä alkoi muuttua kun aloimme yhdistyksellä reissata elävöitystapahtumissa. Ensinnäkään se yksi ja ainut tunika (silloin niitä vielä näin anglistisesti kutsuimme) ei oikein tahtonut taipua useamman päivän oleskeluun. Toisekseen sitä näki mitä kaikkea hienoa muilla elävöittäjillä oli. Mutta ennen kaikkea tuli tuttuja, jotka harrastivat aikakautisia käsitöitä. Yhdessä markkinoilta saatavilla olevien tuotteiden kanssa tämä alkoi mullistaa aloittelevan elävöittäjän maailmankaikkeutta.

Muistan miten aikoinaan Saltvikissa ihmeteltiin, että "noi on niitä jotain ihme Harmaasusia. Niillä pitää suurinpiirtein olla vaatteet kudottu omien lampaiden villasta". Niin se maailma on muuttunut: nykyisin eräät parhaista (elävöitys)ystävistäni ovat Harmaasusia. Lisäksi tiedän, ettei kyse ole mistä tahansa omien lampaiden villasta, vaan varsin tietyntyyppisestä. Eikä se omien lampaiden omistaminen tunnu enää edes itselle kaukaa haetulta. Toisin sanoen se mitä piti vitsinä viitisen vuotta sitten on nykyään ihan totista totta ja vakavan harkinnan paikka. Pilkka + nilkka.

Näin jälkikäteen ajatellen on helppo nauraa sille, kuinka tampio sitä on joskus ollutkaan. Mutta kyse ei ollut tyhmyydestä vaan tietämättömyydestä sekä etenkin nykyajettelumaailmani mukaan vääränlaisen asenteen ruokkimisesta niiltä tahoilta, joiden kautta elävöittäjäksi päädyin ja jotka siis alkuun olivat ainut kosketuspintani tähän harrastukseen. Älkääkä käsittäkö väärin, en koe pienintäkään  kiittämättömyyttä, ilman näitä ihmisiä en olisi tätä harrastusta välttämättä koskaan löytänyt! Ihmiset vain arvostavat eri asioita.

Kirjoitin tuohon edellä rohkeasti "vääränlaiset", joten pieni perustelu lie paikallaan.
Autenttisuustasoja ja tapoja jakaa niitä on varsin monia, enkä lähde niitä nyt tässä tarkemmin erittelemään. Loppujenlopuksi sillä ei mielestäni ole pätkänkään väliä, kunhan on itse oman tasonsa kanssa tyytyväinen - ja luonnollisesti jos johonkin tapahtumaan osallistuu, että ko. tamineet täyttävät myös tapahtuman mahdolliset standardit. Pointtini on, että autenttisuusasteikon keveimmässäkin päässä tietyt varusteet kannattaa hommata nimenomaan harrastusta varten tehtyinä. Syy: se tulee sekä rahallisesti että ajallisesti halvemmaksi tai ainakin lähes samanhintaiseksi kuin elävöitysvarusteidenomaisten vermeiden loihtiminen.

Annan esimerkin: kengät, mallia noin 1000-luku. Kun aloittelin tätä harratusta, ihan vakavasti harkitsin että hommaisin halvat lenkkarit ja liimaisin niihin Eurokankaan (kromiparkittuja) nahkatilkkuja, kun olin moisesta esimerkkejä nähnyt. Hintaa moiselle olisi tullut arviolta 30eur liimatuubi mukaanluettuna. Verrokiksi sanottakoon, että tuolloin esim. Battlemerchantissa halvimmat nahkaklopot maksoivat noin 40eur. Miettimättä autenttisuusseikkoja lainkaan, on aika selkeää, kumpi edellä mainituista on kestävämpi ratkaisu. Lopputulemana olisin varmaan saanut parin käyttökerran jälkeen liimalla päällystetyt huonot lenkkarit, hintaan 30eur.

Kun edellämainittuun yhtälöön vielä lisätään se, että ainakin itselläni autenttisuusnälkä on kasvanut syödessä, päästään siihen kauheaan tilaan, että varusteisiin on kulutettu aikaa ja rahaa, vaan ne eivät enää tasollaan tyydytä. Näin sitten pitää kuluttaman lisää rahaa ja aikaa uusien varusteiden hommaamiseen, ja vanhat jäävät käyttämättä. Ja kun ne ovat niin kaamean epäautenttisia niin eihän niitä nyt kehtaa edes eteenpäin myydä tahi jakaa...

Päätön jalkamies vuodelta 2010. Oma varustukseni on tässä vielä varsin puolivälissä, joskin tietoisesti olin suuntautumassa autenttisempaan suuntaan. Mekko on puuvillaa ja huomatkaa erityisesti siinä olevat tyylikkäät ompeluliikkeestä ostetut kanttinauhat. Ne olivat joskus mielestäni "ihan ok". Jalassa on muuten kengät, jotka ostin lenkkariviritelmien tilalta. Kävelin ne puhki neljän vuoden käytön jälkeen, käyttökustannus siis noin 15eur/vuosi.

Ennen siis nahkalenkkarit olisivat olleet OK. Nyt konesauma ahdistaa. Siis jo se, että tiedän varusteessani olevan konesaumaa. Vaikkei se edes näkyisi.

Mutta korostan vielä jos se edellä esitetyn jälkeen yhä epäselväksi jäi, etten koe mitään ylemmyydentunnetta moisesta neuroottisuudesta. Jos itse on tarkka omista varusteistaan, on helppoa ajatella, että joku vähemmän periodeissa varusteissa pyörivä ei ole valmis panostamaan riittävästi, tai että moinen häiritsee periodimpaan pyrkivien immersiota menneeseen aikakauteen. Mutta pitää muistaa, että yhtälailla ylenkatse tai alentuva suhtautuminen on omiaan vähentämään näiden vähemmän periodisisten varusteiden omaavien viihtyvyyttä. Sillä pohjimmiltaan tämän harrastuksen suola ja pippuri ovat kuitenkin ihmiset, ja se että kaikilla on yleensä hauskaa tätä tehdessä!

Pohdiskelin jo viime kesän lopulla tätä blogikirjoitusta. Sittemmin aiheesta tai ainakin kovin sitä sivuavasti ovat kirjoittaneet sekä Dulce&Utilen Jenni että Haarniskaneuroottinen ystäväni, sekä tulkintani mukaan myös itselleni uusi blogituttavuus. Aihe tuntuu siis olevan uusi oranssi.

Loppukaneettina: Jos tätä joku elävöitysuraansa aloitteleva päätyy lukemaan, tiedä siis ettet ole yksin: tietoa, taitoa ja varusteita on saatavilla! Jos tiedon löytäminen tuntuu hankalalta, niin aloita vaikka kysymällä minulta - olen ani harvan asian ekspertti, mutta tunnen liudan hienoja ihmisiä, jotka ovat kiistatta oman alansa huippuja.

ps. Tämä blogaus on omistettu J. Sahramaalle, joka minulta jo viime kesänä Turun Keskiaikamarkkinoilla kärtti lisää kirjoituksia. Pyysi kylläkin jatkoa "hieman" hitaasti etenevälle moniosaiselle nuolentekokirjoitelmalleni. Pahoittelen, mutta tätä blogia lukiessa on vähään tyytyminen! Vaan senhän jo tiesitte. Tai siten tulitte sattumalta tänne hakukoneen kautta.

*) Ei nyt mennä siihen keskusteluun, miten autenttisuutta mätössä voidaan mitata ja voiko elävöitystaistelu ylipäänsä olla autenttista. It's a silly place.

**) Suurin osa luulee kyllä edelleen ritariksi. Ironisesti keskiaikaharrastajien parissa taas ei ritariksi tunnisteta, jollei päällä ole 1400-luvun täyspeltejä. Sellaisiahan ritareilla oli! Kaikkina aikoina! Aina ja ikuisesti!