maanantai 24. marraskuuta 2014

Ajattelemattomuuden taide

Ihmisaivot on tehty työstämään asioita. Ne ovat eittämättä eläinkunnan parhaimmistossa siinä.
Mutta sen verran itseriittoisat moiset harmajat mössöt ovat, että pyrkivät tunkemaan sinnekin, missä niiden ei kuulu olla.

Japanilainen miekkataituri Miyamoto Musashi, joka hänestä historian lehdiltä välittyvän kuvan perusteella jakaa yht'aikaa sekä suuren mulkvistin että loistavan miekkamiehen maineen, kuvaa klassikkoteoksessaan Go Rin No Sho viittä elementtiä, joista yksi on Tyhjyys.
Tyhjyys on sitä, että jotain ei ole. Filosofinen kysymys olisikin siis, miten tyhjyys voi olla jotain jos se on olemattomuutta - tiedän muutaman henkilön, jotka ovat pätevämpiä käymään tätä keskusteluhaaraa (tarvittaessa itsensä kanssa) joten jätän sen heille.
Sen sijaan uskoisin Miyamoton tarkoittaneen tässä tietoisuuden irrottamista tietylle tasolle kehon perustoiminnoista. Toisin sanoen, kerrot keholle mitä haluat tehdä, ja keho tekee sen - esimerkiksi kun kävelet jonnekin, keholle harvemmin tarvitsee kertoa että sen kuuluu laittaa ensin toinen jalka, ja sitten toinen jalka eteenpäin. Riittää kunhan sille ajatuksissaan kertoo, minne haluaa mennä. Joka tapauksessa, tyhjyyteen pääseminen vaatii kahta asiaa: kehon kouluttamista siltä odotettavaan toimintaan (refleksi) ja aivojen kytkemistä osittain "pois päältä".

Suurista miekkamiehistä puheen ollen, Yoda toteaa Imperiumin Vastaiskussa näin: "Try not. Do or Do Not. There is no Try." Viisaita sanoja.

© J Laurila. Epäreilua tulta Härkälinnassa 2012.

Olen itse saanut jousiammuntakoulutukseni alunperin FITA:n puolelta, ja sitä osittain väritti myös armeijasta kivääriammunnasta saadut opit. Pyrin siis vakioimaan kaikki laukaisuni samanlaisiksi, jotta ollessani aina samalla etäisyydellä samanlaisesta maalista, osuisin aina tarkalleen keskelle. Tämä toimikin kohtalaisesti, mutta jos tilanne oli uusi (eli esimerkiksi etäisyys vaihtui tai maali ei ollutkaan suoraan edessä), vaati aina muutamia laukauksia saavuttaa edes kohtalainen osumatarkkuus.
Luin sittemmin useampia kirjoja ja katselin kaikenmaailman jousivideoita. Erittäin monessa näistä puhuttiin siitä, ettei pidä tähdätä. Pidin tätä jonain esoteerisenä uushippitavarana, kunnes törmäsin tämäntyyppiseen lauseeseen:"Älä tähtää. Jos joku heittää sinulle pallon, ethän silloinkaan mieti, että se tulee nyt tuolla lentoradalla ja noin lujaa tuulen ollessa vasemmalta, että 0,243s päästä minun pitää ojentaa käteni jotta saan pallon kiinni."
Tajusin, että jumankekka, näinhän se on. Ihmisellä on sisäänrakennettu laskuri, joka hoitaa tuollaiset asiat. Aktiivinen ajattelu on vain tuon arkaaisen liskoaivon tehokkaan toiminnan tiellä. Niinpä muutin ampumatapaani niin, että vaikka edelleen koetan tehdä laukauksista ankkuroinnin jne. osalta yhtenäisiä, tähtäämisen hoidan vain katsomalla kohdetta ja "tahtomalla" osuman siihen. Jos kaikki menee kuten pitää, kroppa hoitaa toistojen myötä nuolen kyllä haluttuun kohteeseen, vaikka kohde ei olisikaan aina vakioidulla etäisyydellä. Ampumiseni onkin ollut tuon jälkeen paitsi tarkempaa ja nopeampaa, myös rennompaa ja siten vähemmän väsyttävää (ihan niinkuin jousiammuntaan voisi väsyä, pöh).

Tämä Tyhjyys-konsepti toimii myös muuhun kuin jousiammuntaan ja kamppailupuoleen, esimerkiksi stressaavassa työympäristössä sitä voi empiirisin kokemuksin soveltaa menestyksekkäästi.
Kaikkea ei muutenkaan aina tarvitse ajatella järjellä. Joskus lisko on oikeassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti