Ken varustekokeiluun tarttuu, se varustekokeiluun hukkuu

Kengät
Tämänvuotinen Hiiden Hirven Hiihto oli vasta toinen kerta, kun koetin pidemmän aikaa selviytyä reiskauskamoissani talvisaikaan. Viime vuoden Talvi-Rosalassa keli oli plussan puolella ja siitä syystä lumi ja jää olivat sohjoa, joka ystävällisesti imeytyi vauhdilla viikinkikenkien läpi, vaikka kuinka olin niitä rasvannut. Jokainen hiemankin erähenkinen tietää, että jos jalkoihin on kylmä, koko kroppaan on kylmä - lisäksi pitkäaikainen altistuminen kosteille kengille aiheuttaa herkästi juoksuhautajalan. Rosalassa ratkaisin tilanteen kolmella villasukalla, joista valitettavasti vain päällimmäisin oli aikakautisin tekniikoin (neulakinnas) toteutettu. Nuo kolme sukkaa riittivät siihen, ettei kosteus päässyt iholle asti, vaan pysyin lämpimänä.

Tällä kertaa päätin kokeilla kenkäheinää eristeenä. "Oikea" kenkäheinä on tietynlaista, käsiteltyä heinää, mutta koska sitä ei jostain kumman syystä ollut heti kaupan hyllyltä saatavilla, koetin ihan tavallista jyrsijöille tarkoitettua heinää. Tällä kertaa heinä ja kaksi sukkaa (joista toinen edelleen moderni) pitivät jalat jatkuvasti lämpiminä - oletan että yksikin sukkapari olisi riittänyt, kunhan kenkä on täynnä heinää. Sään kylmyys piti sohjon poissa, joten johtopäätöksiä viime vuoden kokemuksiini verraten tästä ei kuitenkaan voi suoraan vetää. Heinäkokeilusta jäi kuitenkin sen verran positiivinen hytinä, ja täytyy koettaa tätä toistekin.

Aiheesta kiinnostuneen kannattaa kurkata tämä YLE:n arkistoiden juttu, kenkäheinästä on puhe tuossa 11:30 kohdalla. Rautakautisesta talvivarustuksesta ylipäänsä kiinnostuneen kannattaa myös kurkata tämä Rautakyyn esitys aiheesta.

Kantovälineet
Tällä kertaa päätin kokeilla myös siinä mielessä matkustavaisen osaan, että kannoin kaikki kamani, ja vieläpä aikakautisesti. Yleensähän tapahtumapaikalle tullaan autolla, ja kamaa tarvitsee kantaa vain joitakin kymmeniä metrejä. Näin ollen varustuksen määrästä ja kuljetettavuudesta saattaa syntyä hieman vääristynyt kuva, etenkin ottaen huomioon jalkamarssit joita viikinkiajallakin harjoitettiin. Tietty omanlaisensa rajoite olisi ollut myös laivojen ahtaus meriteitse kuljettaessa, ja toisaalta taas maitse kulkevilla kauppiailla olisi varmaankin ollut käytössään kantojuhta. Tässä nyt kuitenkin kokemuksia tällaisista kantovermeistä tunkeutumatta en syvemmälle tarpeeseen kuljettaa paljon tavaraa viikinkiajalla.

Aikakautisen kantotavan bonuksena on se, että se "häviää tuhat vuotta vanhaan luontoon", eli sitä ei tarvitse piilottaa tapahtuman aikana eikä se vie tyhjänä juuri lainkaan tilaa, toisin kuin esim. putkikassi jota aiemmin olen käytellyt.

Kamojen kuskaamiseen tein ns. Hudson Bay -repun. Kyseessä on siis glorifoitu viittakäärö, eli noin metri x metri kankaalle levitetään keskelle pakattavat tarpeet, ja kahteen vastakkaiseen nurkkaan kivi tms., jonka yli nurkka käännetään ja sidotaan kiinni. Kiven tarkoitus ei ole toimia painona, vaan estää narua liukumasta pois kankaasta - Hyväri oli lukenut jostain ohjeen, jossa oli neuvottu käyttämään käpyjä - ainakin kuusen kävyt toimivat varmasti, eikä niistä koidu paljoa lisäpainoa. Koetin olla nokkela ja käyttää palloksi käärittyä neulakinnassukkaa.

Kuvassa Hudson Bay -reppu, joka pitää sisällään ruokailuvälineet, housut, kahdet tunikat, viitan, kengät sekä sekalaisen läjän pikkutavaraa. Alla yöpymisvälinepaketti vilttiin käärittynä. Alla olevalla parketilla ja karvalankamatolla ei ole osuutta asiaan.

Reppu oli erittäin miellyttävä kantaa, ja jätti molemmat kädet vapaiksi. Olin kuitenkin pakannut sen liian täyteen suhteessa sen kietomiseen käyttämäni lautanauhan määrään, joka aiheutti pientä murhetta. Suurempi ongelma oli kuitenkin se, ettei kaksinkerroin käännetty viltti oikein pelittänyt, ja lautanauha oli liian venyvää. Näin ollen pikaisesti pakattuna kiinnitys murtuikin henkisesti Pukkisaaresta poistettaessa, haluten sylkeä varusteeni Seurasaaren sillalle. Onneksi ohi kulkenut bernhardinkoira bongasi kiinnityksestä pudonneen sukkani, ja sitä kautta sekin tuli talteen eikä häväreitä syntynyt :) Pellavaisella kankaalla ja/tai joustamattomalla narulla lopputulema olisi varmasti ollut parempi, joten täytyy jatkaa tämän kantolaitteen tutkiskelua.

Yöpymisvarusteeni, eli viltti pariin kertaan sekä kaksi lampaantaljaa kulkivat omassa paketissaan, jonka kuskasin kainalossa. Sen olisi tietty voinut ripustaa tai sitoa kantamukseen pidempää talsimismatkaa varten, mutta minulla ei ollut siihen tarvetta enkä halunnut olla varusteineni kovin leveä/korkea junankäytön vuoksi.

Haarasäkkiä minulla ei ole, mutta Eneltä eteenpäin lainatut kamat tulivat moisessa, ja totesin kyseisen kantovälineen erittäin loistavaksi, josta syystä sellainen itsellenikin tulee ilmestymään. Pakkausnopeus ja toimintavarmuus olivat ehdoton valtti, vaikkakaan kantomukavuudessa ei pääse samalle tasolle em. 'repun' kanssa.

Mukana minulla oli em. pakkausten lisäksi viittaan kääritty ja köysihärpäkkeellä olalla kannettava pitkämiekka, joka oli siirtymässä myöskin lainaan. Todettakoon, että pitkämiekka ei mahdu Helsingin rautatieaseman isoimpaankaan säilytysluukkuun, ja että sen kantaminen mitenkään järkevästi (olalla selässä tai käsivarren varassa edessä) herättää ihmetystä, oletettavasti sen takia, että ihmiset kuvittelevat sen olevan ampuma-ase. Olen todennut saman probleemin kantaessani aikidon kepukoita niille valmistetussa pussissa. Jos siis haluat välttyä oudoilta katseilta, käytä sählymailapussia.

No siis, pointtini oli, että kannettavaa oli melkolailla, mutta se sujui kuitenkin. Kun ottaa huomioon miten paljon tavaraa minulla oikeastaan oli, vaihtovaatetus pariin kertaan, syömävälineet ja nukkumatarpeet olisivat kulkeneet viikingin matkassa helpostikin. Soturivarustuksesta tästä puuttui lähinnä kilpi, jousi ja nuolet, keihäs sekä mahdollinen panssari ja kypärä. Näidenkin kantaminen olisi kuitenkin ollut mahdollista, joskin jo melko hankalaa yksin. Jo kahdella hengellä kannettaessa (teitä tai avomaastoa pitkin) olisi voitu taakkaa jakaa esimerkiksi kantamalla keihäät poikittain olkapäiden päällä ja ripustamalla niihin panssarit tai varustepussukoita.