Sanasta miestä, sarvesta jousta

Nyt kun writer's block (nojaa, oikeastaan se oli kaiken muun tekemisen nostattama kansannousu kirjoittelua vastaan) on muuttunut writer's blogiksi, pääsen taas höpöttelemään lempiaiheestani, jousista. Myös muut aiemmin puuffaamani artikkelit ovat edelleen työn alla, mutta kaipailevat vielä kuvitusta ja lisää lähdetutkailua kyytipojakseen.

Pakollinen disclaimer: Todettakoon näin alkuun, etten ole koskaan valmistanut enkä edes yrittänyt valmistaa artikkelissa mainittua "vastakaarijousta". Tietämykseni aiheesta on siis tältä osin puhtaan teoreettista, joskin työvälineistä ja raaka-aineista myös konkreettista.

Olen törmännyt useampaan ihmiseen sekä ihmistä ainakin ulkoisesti muistuttavaan henkilöön, joiden mielestä "vastakaarijousi on ylivoimainen pitkäjouseen nähden". Tämä hiekkalaatikkoargumentaatio jää jousten maailmassa kenties toiseksi ainoastaan perimmäiselle kysymykselle: onko pitkäjousi parempi kuin varsijousi?

No, tässä kohden on kuitenkin kyse siis vertailusta traditionaalisen yksipuisen pitkäjousen sekä etniseltä taustaltaan mongoolityyppisen komposiittivastakaarijousen välillä, vaikka sekä puisia pitkäjousia on erilaisia (mukaanlukien vastakaari...) ja myös komposiittivastakaarijousia on erilaisia ja eri ainesosista valmistettuina (esim. saamelaisten juoksa). Sitten on vielä se pieni probleemi, ettei yhtään kokonaista mongoolityyppistä jousta ole löytynyt, eli kaikki rekonstruktiot ovat enemmän tai vähemmän arvauksia (ja usein valitettavasti lasikuitua). Yleensä terminologian yleisluontoisuuden ei kuitenkaan anneta häiritä, joten en anna itsenikään häiriytyä tästä: siispä pitkäjousi ja vastakaarijousi it is.

Vastakaarijousen ylivoipaisuus tuntuu näissä argumentaatioissa perustuvan kahteen pääkriteeriin: jousen koko ja teho suhteessa kokoon.

KOKO
Ensinnä jousen koko. Tässä on myönnettävä, että onhan se vastakaari pitkäjousta pienempi. Jos se vielä olisi musta, sitä voitaisiin myydä termillä 'taktinen', joka vähintään tuplaa sen arvon (muiden ampumalajien harrastajat ymmärtänevät yskän). Kompaktista koosta on erittäin reippaasti etua ammuttaessa hevosen selästä. Vai onko? Siinä mielessä kyllä, että jousta on helpompi siirrellä hevosen pään eri puolille, mutta eiköhän hevosen selästäkin ammuttaessa pyritä yleensä siihen, että maali on ampujan jousikäden puolella. Toki etenkin jos hevonen on merkiltään sitä tuhdimpaa kytösavua, erityisesti vertikaalinen liike on helpompi (ampumaetäisyydestä riippuenhan maaliin saattaa joutua tähtäämään maalin alle, jolloin hevonen saattaa rajoittaa jousen liikettä sen alaosasta). Siispä käytettävyys hevosen selästä menee selkeästi vastakaarijousen nimiin (unohdetaan nyt se yumi tässä kohtaa).

Sen sijaan käytettävyys jalan. Jostain syystä tässä kohtaa keskustelua ruvetaan yleensä änkeämään jousen kanssa metsään, vaikka harvemmin siellä taisteltiin (jotain olemme roomalaisiltakin oppineet, vaikkeivät he ole mitään hyvää puolestamme tehneetkään). No, metsässähän sitä kuitenkin yleensä metsästetään, eli siinä mielessä metsissä samoamisenkin pohtiminen on ihan validi aihe. Muistetaas nyt kuitenkin sellainen totuus, että jos 175cm mies mahtuu liikkumaan metsässä, niin 175cm jousella ei kyllä ole siinä mitään vaikeuksia. Kannattaa vain olla kantamatta sitä jousta poikittain. Tässä kohden siis puntit tasan.

TEHO
Teho suhteessa painoon on myös toinen mielenkiintoinen aihealue, josta voisi todeta, että molemmilla jousityypeillä päästään riittävään vaikutukseen jopa hirveä tai karhua ammuttaessa. Se toki pitää paikkansa, että vastakaari on kokoonsa nähden pitkäjousta tehokkaampi, mutta toisaalta, jos molemmista voidaan saada sama teho irti, mahdollinen tässä nähtävä etu perustuu pienempään kokoon. Siitä jaettiin pisteet jo edeltävässä erässä, ei siitä voi tuplapisteitä saada.

NE MUUT...
Em. argumenttien lisään on ainakin kaksi unohdettua argumenttia: valmistuksen kuluttamat resurssit sekä toimintavarmuus. Aron asukit tuskin alkoivat tukea puisia jousiaan sarvella ja jänteellä ihan huvikseen, syynä lienee enemmänkin aron puuttomuus.
Vastaavasti taas Euroopan suunnalla puuta oli hyvinkin tarjolla. Puun metsästäminen, lukuunottamatta erityisen loistavaa yulekuusta joulukuusta, on helpompaa kuin eläimen. Lihakarjaa voisi käyttää tietty myös tähän tarkoitukseen, mutta yleensä ainakin nykyiset jousentekijät etsiskelevät hirven jänteitä. Näin ollen puu on täällä päin ollut järkevin vaihtoehto valmistusmateriaaliksi, kun taas tilanne ruohoaroilla on ollut päinvastainen. Nyt puhutaan siis massatuotannosta: yksittäisesine voi valua logiikan rattaiden välistä, mutta massatuotanto tottelee sitä.

Toimintavarmuudessa yksipuinen pitkäjousi pieksee komposiittivastakaaren, joka vaatii liimaavia aineksia pysyäkseen kasassa. Tuohon aikaan kyse on ollut eläinliimoista, joista valtaosa on vesiliukoisia: kuivilla aroseuduilla tämä tuskin lienee ollut ongelma, mutta kosteammilla seuduilla tilanne voi hyvinkin olla toinen (tätä taustaa vasten onkin hauska seurata tätä tuoreinta RH-sarjaa). Eläinliimoilla on myös likvidoitumisriski kuumuudessa tai erittäin suurista tärähdyksistä. Simppeliys on joka tapauksessa varmuutta.

Yksi lisädetalji on myös valmistuksen vaatima taito: kun jousen materiaali viedään äärimmilleen, liikutaan erittäin suurta ammattitaitoa vaativalla alueella. Yksipuinen jousi on kuitenkin pohjimmiltaan erittäin simppeli värkki, joten toimivan puujousen rakentaminen on kuitenkin suhteellisen helppoa, etenkin jos huipputehoja ei pyritäkään ottamaan tarveaineista irti. Sen sijaan ylipäänsä toimivan komposiittijousen rakentaminen on jo työvaiheidensa ja materiaaliensa vuoksi vaativampi prosessi, vaikkei jouselta ihmeellisen suuria paunoja ja hyvää heittoa vaadittaisikaan.


SUMMA SUMMARUM
Ahtaissa tiloissa käsiteltynä vastakaarijousi on edukseen pitkäjouseen verrattuna, mutta pitkäjousi taas on toimintavarmempi kelillä kuin kelillä. Materiaalin saatavuus taas määrittää sen, kumpaa kannattaa valmistaa massatuotantoon, samoin tekijän taidot. Kyse ei ole siis siitä, kumpi on parempi. Kyse on siitä, kumman työkalun valitsee - molemmilla homma kuitenkin luonnistuu ihan yhtä lailla.

SE TÄRKEIN ARGUMENTTI
Ainiin, on tietty vielä yksi tärkeä argumentti. Itselläni on pitkäjousi, joten voin ainakin todeta vastakaarimiehille, että "minulla on isompi..."

Conanismi

Viime aikoina on ollut bloginpitämisessä hiljaiseloa muiden hommien painaessa päälle. Tekstiä on kuitenkin lähiaikoina luvassa jahka oikoluvusta pääsee julkaisupisteeseen.

Sitä odotellessa voitte katsastaa vaikkapa tämän Rautakyyn oivan piirroksen aiemmin käsittelemääni aiheeseen liittyen: Cullervo

Talvinen Rosala

Talvinen Rosala on nyt tullut nähtyä, toista kertaa omalta kohdaltani. Väkeä oli ennätysmäärä tänä vuonna, ja nukkumapaikat täysin buukattu.

Lauantaina järjestetyssä leikkimielisessä kisassa löysin omat vahvuusalueeni: hillerinbongaus ja omenan kuljettaminen puulusikalla. Heitin myös mallikkaasti renkaat kaikki samaan nippuun - vahinko vain että se nippu oli pistesalon vieressä...

Kisalajeista viking-twister oli sen verran hauska kokemus, että tuota voisi kokeilla ihan toistekin: Tarkoitus on siis koko joukkueen voimin laittaa mahdollisimman monta raajaa puulevylle (10s ajaksi), mutta samalla maasta ei saa ottaa tukea:

Viking twister. Kuvassa on kolme henkilöä.

Poikkeuksena muihin tapahtumiin, joissa ohjelmaa yleensä on mm. turistien muodossa, täällä ehti suorittaa mättöharjoittelua oikein enemmänkin. Ja turista mukavia suomeksi, englanniksi ja ämerikäksi elävöitystuttujen ja -tuntemattomien kanssa.

Lauantain kruunasi kunnon sauna ja juhlaillallinen, joka ei jäänyt kauaksi tarunomaisista Valhallan pidoista - kirsikkana iin päällä oli Sir von Broiler uskollisine ratsuineen:

Pääkokki ja keittiöorjat pistivät parastaan. Mitähän ne vielä keksivät!

Noin vakavampana asiana kenkien testaus: keli oli plussan puolella, eli heinitetyt kengät saivat maistaa kosteutta. Ja läpihän se vesisohjo tuli, mutta jalkoihin ei silti ollut kylmä (eli vesi ei "kiertänyt" kengissä kovin vauhdikkaasti). Heinän lisäksi päällä oli tällä kertaa vain yhdet neulakinnassukat, toiset vielä niin olisivat jalat pysyneet täysin kuivina. Tai sitten heinää olisi pitänyt olla pieni pussukka, josta kuivaa olisi voinut laittaa aina tilalle tarpeen mukaan.

Saldona siis mukavaa aikaa, sekä kipinä oman savulammastakin sekä uuden kilven hommaamiseen. Kipinästä puheenollen, mikään rakennus ei tällä kertaa palanut. Ei paha.

Ei muuta kuin kiitokset Nielsille ja Tuulille tämän tapahtuman järkkäämisestä, jälleen kerran!

Ken varustekokeiluun tarttuu, se varustekokeiluun hukkuu

Kengät
Tämänvuotinen Hiiden Hirven Hiihto oli vasta toinen kerta, kun koetin pidemmän aikaa selviytyä reiskauskamoissani talvisaikaan. Viime vuoden Talvi-Rosalassa keli oli plussan puolella ja siitä syystä lumi ja jää olivat sohjoa, joka ystävällisesti imeytyi vauhdilla viikinkikenkien läpi, vaikka kuinka olin niitä rasvannut. Jokainen hiemankin erähenkinen tietää, että jos jalkoihin on kylmä, koko kroppaan on kylmä - lisäksi pitkäaikainen altistuminen kosteille kengille aiheuttaa herkästi juoksuhautajalan. Rosalassa ratkaisin tilanteen kolmella villasukalla, joista valitettavasti vain päällimmäisin oli aikakautisin tekniikoin (neulakinnas) toteutettu. Nuo kolme sukkaa riittivät siihen, ettei kosteus päässyt iholle asti, vaan pysyin lämpimänä.

Tällä kertaa päätin kokeilla kenkäheinää eristeenä. "Oikea" kenkäheinä on tietynlaista, käsiteltyä heinää, mutta koska sitä ei jostain kumman syystä ollut heti kaupan hyllyltä saatavilla, koetin ihan tavallista jyrsijöille tarkoitettua heinää. Tällä kertaa heinä ja kaksi sukkaa (joista toinen edelleen moderni) pitivät jalat jatkuvasti lämpiminä - oletan että yksikin sukkapari olisi riittänyt, kunhan kenkä on täynnä heinää. Sään kylmyys piti sohjon poissa, joten johtopäätöksiä viime vuoden kokemuksiini verraten tästä ei kuitenkaan voi suoraan vetää. Heinäkokeilusta jäi kuitenkin sen verran positiivinen hytinä, ja täytyy koettaa tätä toistekin.

Aiheesta kiinnostuneen kannattaa kurkata tämä YLE:n arkistoiden juttu, kenkäheinästä on puhe tuossa 11:30 kohdalla. Rautakautisesta talvivarustuksesta ylipäänsä kiinnostuneen kannattaa myös kurkata tämä Rautakyyn esitys aiheesta.

Kantovälineet
Tällä kertaa päätin kokeilla myös siinä mielessä matkustavaisen osaan, että kannoin kaikki kamani, ja vieläpä aikakautisesti. Yleensähän tapahtumapaikalle tullaan autolla, ja kamaa tarvitsee kantaa vain joitakin kymmeniä metrejä. Näin ollen varustuksen määrästä ja kuljetettavuudesta saattaa syntyä hieman vääristynyt kuva, etenkin ottaen huomioon jalkamarssit joita viikinkiajallakin harjoitettiin. Tietty omanlaisensa rajoite olisi ollut myös laivojen ahtaus meriteitse kuljettaessa, ja toisaalta taas maitse kulkevilla kauppiailla olisi varmaankin ollut käytössään kantojuhta. Tässä nyt kuitenkin kokemuksia tällaisista kantovermeistä tunkeutumatta en syvemmälle tarpeeseen kuljettaa paljon tavaraa viikinkiajalla.

Aikakautisen kantotavan bonuksena on se, että se "häviää tuhat vuotta vanhaan luontoon", eli sitä ei tarvitse piilottaa tapahtuman aikana eikä se vie tyhjänä juuri lainkaan tilaa, toisin kuin esim. putkikassi jota aiemmin olen käytellyt.

Kamojen kuskaamiseen tein ns. Hudson Bay -repun. Kyseessä on siis glorifoitu viittakäärö, eli noin metri x metri kankaalle levitetään keskelle pakattavat tarpeet, ja kahteen vastakkaiseen nurkkaan kivi tms., jonka yli nurkka käännetään ja sidotaan kiinni. Kiven tarkoitus ei ole toimia painona, vaan estää narua liukumasta pois kankaasta - Hyväri oli lukenut jostain ohjeen, jossa oli neuvottu käyttämään käpyjä - ainakin kuusen kävyt toimivat varmasti, eikä niistä koidu paljoa lisäpainoa. Koetin olla nokkela ja käyttää palloksi käärittyä neulakinnassukkaa.

Kuvassa Hudson Bay -reppu, joka pitää sisällään ruokailuvälineet, housut, kahdet tunikat, viitan, kengät sekä sekalaisen läjän pikkutavaraa. Alla yöpymisvälinepaketti vilttiin käärittynä. Alla olevalla parketilla ja karvalankamatolla ei ole osuutta asiaan.

Reppu oli erittäin miellyttävä kantaa, ja jätti molemmat kädet vapaiksi. Olin kuitenkin pakannut sen liian täyteen suhteessa sen kietomiseen käyttämäni lautanauhan määrään, joka aiheutti pientä murhetta. Suurempi ongelma oli kuitenkin se, ettei kaksinkerroin käännetty viltti oikein pelittänyt, ja lautanauha oli liian venyvää. Näin ollen pikaisesti pakattuna kiinnitys murtuikin henkisesti Pukkisaaresta poistettaessa, haluten sylkeä varusteeni Seurasaaren sillalle. Onneksi ohi kulkenut bernhardinkoira bongasi kiinnityksestä pudonneen sukkani, ja sitä kautta sekin tuli talteen eikä häväreitä syntynyt :) Pellavaisella kankaalla ja/tai joustamattomalla narulla lopputulema olisi varmasti ollut parempi, joten täytyy jatkaa tämän kantolaitteen tutkiskelua.

Yöpymisvarusteeni, eli viltti pariin kertaan sekä kaksi lampaantaljaa kulkivat omassa paketissaan, jonka kuskasin kainalossa. Sen olisi tietty voinut ripustaa tai sitoa kantamukseen pidempää talsimismatkaa varten, mutta minulla ei ollut siihen tarvetta enkä halunnut olla varusteineni kovin leveä/korkea junankäytön vuoksi.

Haarasäkkiä minulla ei ole, mutta Eneltä eteenpäin lainatut kamat tulivat moisessa, ja totesin kyseisen kantovälineen erittäin loistavaksi, josta syystä sellainen itsellenikin tulee ilmestymään. Pakkausnopeus ja toimintavarmuus olivat ehdoton valtti, vaikkakaan kantomukavuudessa ei pääse samalle tasolle em. 'repun' kanssa.

Mukana minulla oli em. pakkausten lisäksi viittaan kääritty ja köysihärpäkkeellä olalla kannettava pitkämiekka, joka oli siirtymässä myöskin lainaan. Todettakoon, että pitkämiekka ei mahdu Helsingin rautatieaseman isoimpaankaan säilytysluukkuun, ja että sen kantaminen mitenkään järkevästi (olalla selässä tai käsivarren varassa edessä) herättää ihmetystä, oletettavasti sen takia, että ihmiset kuvittelevat sen olevan ampuma-ase. Olen todennut saman probleemin kantaessani aikidon kepukoita niille valmistetussa pussissa. Jos siis haluat välttyä oudoilta katseilta, käytä sählymailapussia.

No siis, pointtini oli, että kannettavaa oli melkolailla, mutta se sujui kuitenkin. Kun ottaa huomioon miten paljon tavaraa minulla oikeastaan oli, vaihtovaatetus pariin kertaan, syömävälineet ja nukkumatarpeet olisivat kulkeneet viikingin matkassa helpostikin. Soturivarustuksesta tästä puuttui lähinnä kilpi, jousi ja nuolet, keihäs sekä mahdollinen panssari ja kypärä. Näidenkin kantaminen olisi kuitenkin ollut mahdollista, joskin jo melko hankalaa yksin. Jo kahdella hengellä kannettaessa (teitä tai avomaastoa pitkin) olisi voitu taakkaa jakaa esimerkiksi kantamalla keihäät poikittain olkapäiden päällä ja ripustamalla niihin panssarit tai varustepussukoita.

Smoke on the viking

Lähdin Helsinkiin osallistuakseni Sommelo ry:n järjestämään Hiiden Hirven Hiihtoon ensimmäistä kertaa. Alunperin meitä piti lähteä joukkueellinen, mutta lähtijämäärä supistui erinäisistä syistä vain minuun.

Saavuin paikalle lauantai-iltana, ja vaihdoin rumista aikakautisvarusteisiin. Ilta sujui rattoisasti muiden elävöittäjien kanssa jutustellessa, ja tulevaan hiihtotiimiini tutustuessa (veljeskansamme virolaiset). Todettakoon tässä vaiheessa käydyistä keskusteluista, että elokuvassa Conan Barbaari ja Kalevalan Kullervo-runossa on merkittävää samankaltaisuutta - Rautakyy tästä toivottavasti joskus piirtää alkuperäislähteelle uskollisemman version Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta, joka aika hyvin summannee aiheesta käydyn keskustelun yksityiskohdat:)

Aamulla heräsimme melkoiseen savuun, ja havaitsimme että yöpymispaikkamme, varhopatsastalon, uunin savirappauksen halkeamasta tms. oli päässyt putoamaan kekäleitä uunin pohjana toimivalle puuarinalle. Koetimme sammutella tätä itse lumella ja jäällä, joka tietty aiheutti lisää savua. Tässä vaiheessa siirsimme kamppeemme ja itsemme keskiliesimajaan ja varhopatsastalo suljettiin niin hyvin kuin pystyttiin. Järjestävä taho saapui paikalle ja kutsui palolaitoksen, joka muodostamamme ämpäriketjun avulla kasteli uunia sitä mukaa kuin purki, jotteivät kytevät puut syttyisi saadessaan ilmaa. Loppujen lopuksi tappiot olivat yksi uuni, talo muuten säästyi eikä hengenvaaraa ihmisille missään vaiheessa ollut. Toivottavasti tästä ei ala kiertämään mitään kummallisia huhuja, ja että Sommelolle (talkoovoimin) saadaan uusi, ehompi uuni. Ovat he sen ansainneet.

Kilpailu pääsi alkamaan noin tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, ja voittoon kiisi Team Harmaasudet. Ammuin itse tuuman verran ohi Hirven turvasta, josta syystä jouduin sakkokierrokselle ja pieni etumatka vaihtui pieneen takamatkaan. Näillä sijoilla tiukan kamppailun jälkeen tultiin myös maaliin, ja loppusijoituspaikkamme siis pronssikausi. Hopiaista sai maistaa Lammassudet, eli Harmaasusien toinen joukkue. Muina osallistujina Viikinkiajan laiva ja Viking Neva.

Hopeajoukkue voitti myös varustekisan, pääperusteena se, että heillä oli runsaasti itsetehtyjä varusteita. Eikä se setti pahalta näyttänytkään.

Olin ensimmäistä kertaa muinaissuksien päällä, ja täytyy myöntää, etteivät ne ollet kovin pahantuntuiset. Uusin tietämys aiheesta ilmeisesti sijoittaa karvaa pohjiin pitoa lisäämään, mutta stabiileimmilta nämä leveät sukset tuntuivat kuin modernit värkit näin kaljunakin.

Valitettavasti aika jutella tuttujen ja ystävien kanssa (viime kerrasta, myöskin Pukkisaaressa, on jo melkein puoli vuotta) oli lyhyt, After Skissä läheisessä kahvilassa olisi voinut olla aikaa jutella paremmin, mutta sinne en kerennyt.

Loput räpsimäni kuvat löytyvät täältä.


Muuta tapahtuman yhteydessä havaittua
Termille helikopteri on ainakin kolme eri merkitystä. Kaikkiin näistä ei käytetä käsi, mutta lantio taitaa liittyä kyllä kaikkiin.

Tamminiemi on taksikeskukselle Mäntyniemi. Tietääkseni vain näistä toiseen pääsee suoraan Seurasaaren sillalta, mutta hei, minä olen vain ulkopaikkakuntalainen. Nojoo, errare humanum est, onneksi kännykkä on keksitty ja pääsin lopulta taksin kyytiin.

Oma printterisi on eri asia kuin VR:n printteri. Tästä syystä e-lippua ei voi vaihtaa ilman kynäntyöntelyä, ja siitä joutuu vielä maksamaan 8e. No onnekseni en kuitenkaan vaihtanut junaa, vaikka jouduinkin sitten tappamaan aikaa Helsingin rautatieasemalla. Nimittäin vaikka Pendolinoomme tuli vika, myöhästyimme vain 20min. IC, jonka olisi pitänyt olla alunperin 45min aikaisemmin perillä, ja myöhästymiseemme nähden siis reilu tunti aiemmin perillä, tuli perille noin 10min päätepysäkille saapumisemme jälkeen. Että näin.

Ensi kerralla autolla, HKI sisäisenkin logistiikan kannalta parempi vaihtoehto.

Joku miettii tällaisiakin lauantai-iltaisin...

Missä vaiheessa ihminen on maannut haudassaan riittävän kauan, jotta hänen hautansa avaaminen ja tyhjääminen ei ole haudanryöstöä, vaan arkeologiaa? Ymmärrän kyllä toki, että kyse ei ole täysin samasta asiasta, vaan toisessa tarkoitus on selvittää, josko vainajalla olisi matkassaan jotain rahallisesti arvokasta, toisessa tutkimuskohteet ovat varsin toiset. Edesmenneen kannalta tilanne on nyt kuitenkin suurinpiirtein sama, mitä nyt arkeologia saattaa nostaa rikkaan kuninkaan maailmanmaineeseen myös post mortem. Vaikkei arkeologiassa raha ehkä olekaan se primäärimotivaattori, kyllähän museoissa yleensä se pääsymaksukin on.

Tämä ei ole nyt kritiikkiä arkeologista tutkimusta kohtaan (jota arvostan ja hyödynnän itsekin suuresti), vaan jännää eksistentiaalista pohdintoa näin lauantai-iltana. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan, univajeella sen sijaan on.

Sekin on sinänsä surullista, että saadakseen julkisuutta, toisen pitää maata reilu kolme tuhatta vuotta vainajana, jonka aivot on koukulla otettu nenän kautta purkkiin. Toiselle riittää, että juo kaljaa ja oksentaa porealtaaseen Big Brotherissa.
O tempora, o mores.

Uskonto on pysyvää kuin liitto italialaisten kanssa (*

Viikinkien usko on useimmille meistä tuttu, jos ei muuten niin Peter Madsenin loistavasta Valhalla-sarjakuvasta, ja suomalaiskantaisempi näkökanta ainakin tunnetuimpien jumaluuksien osalta myös koulun penkiltä (ainakin omalla kohdallani, toivottavasti näin myös nykyään). Tämä usko vaihtui skandinaviassa kristinuskoon loppujenlopuksi melko lyhyen ajan sisällä. Miksi vanhat jumalat hylättiin, ja miten tämä tapahtui?

Näin yleisenä lätinänä, vaikka yhteisöllinen vapaus viikinkiajalla oli ainakin keskiajasta saatua yleistä kuvaa vahvempi, ei se pienissä yhteisöissä voi kuitenkaan määrätön olla. Eli siis, vastuu piti kantaa yhteisöä kohtaan eikä syyttää yhteiskuntaa ja elää muiden siivellä. Tästä syystä perimysjärjestyksen köyhdyttämät aloitekykyiset nuorukaiset lähtivät ryöstelemään muita kansoja, sillä ostoskeskusta ei ollut vielä keksitty eikä mummojen potkimisesta saanut pojoja. Näin ollen yhteisö jarruttaa yksittäisten henkilöiden näkymysten eroavuutta, tai oikeammin sen näkyvyyttä, mutta muutos riittävän suuressa populaatiossa aiheuttaa muutoksen muussakin. Tai sitten seuraa uskonsota, ja sehän se vasta fiksua onkin. Makuasioista ei voi kiistellä, tiedetään jo ala-asteella (vaikka sekin on nykyään joku alakoulu...).

Ja sitten tarkemmin asiaan: yksi ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisimmista aihetta koskevista teorioista on esitetty Osprey-kustantamon kirjassa Medieval Scandinavian Armies 1 (nojoo, ei nyt ihan 100% luotettava tieteellinen lähde, muttei se näkemyksen ideaa latista). Yksinkertaistaen, tässä historoitsijat D. Lindholm ja D. Nicolle esittävät näkemyksen, jossa kuningas (joka ei nyt vielä vastaa kuninkaan määritelmää siten kuin me sen tunnemme) ei enää saanut tuloja "kolonioista" eli mm. vauraasta asutuksesta keskisessä Englannissa (ns. Dane Law, josta saatiin hopiaa eli danegeldiä). Valta oli kuitenkin säilytettävä, ja tähän saumaan tuli uskonto, jonka uskonnollinen instituutio (=kirkko) oli sitä mieltä, että kuninkaalle kuuluu jumalainen valta ja sitä myöten kaikki maat ovat hänen. Joten kärjistetysti ei muuta kuin kättä päälle, kuningas ja valtakunta kristityiksi, maat kuninkaalle (josta niitä voi sitten kätevästi palveluksia vastaan jakaa eteenpäin) ja kirkolle provikat. "Odinin kosto" katoliselle kirkolle tuli sitten myöhemmin, kun ystävämme Martin elikkäs Martti joka saarnasi hengellisempien arvojen puolesta, joihin myös vaatimattomuus kuului. Tästä jännästi tulkittuna hallitsijain mielestä kirkkojen varat ja alttarikoristeet oli ryöstettävä valtiolle, onhan se oikeus ja kohtuus.

Vapaaehtoisen kääntymisen lisäksi on tietenkin näitä sovittuja juttuja, kuten Rollon ja Kaarle Yksinkertaisen diilinä pala Atlantin rannikkoa<->kristinusko&vasallius. Tuo pala ja hieman lisää tunnetaan sittemmin Normandian nimellä.

D.-miesten yllä mainittu teoreema on mielenkiintoinen ja suhteellisen uskottavalta tuntuva, mutta se tuskin on koko totuus. On tietenkin selvää, että viikingit ovat olleet muutenkin tekemisissä kristittyjen kanssa kuin lyödessään heitä miekalla, ja että läheikkäin olevat kulttuurit luonnollisesti vaikuttavat toisiinsa. Näin ollen muun Euroopan siirtyessä instituoituun kristinuskoon valtakunnallisten olojen muutenkin järjestäytyessä, vaikutus on varmasti tuntunut myös pohjoisessa. Kristillistyminen on tapahtunut pitkän ajan kuluessa, ja kun se on saavuttanut kriittisen massan, sitä on voitu kannattaa ihan avoimesti myös hallinnon puolelta, oli kirkko sitten sotkeutunut hengellisine vaalirahoineen aiheeseen tai ei. Suomalaisten ja balttien vanhakantaisuus tällä saralla näkyy kenties juuri siksi, ettei näillä alueilla ollut vastaavanlaista keskushallintoa. Ainakin suomalaisilla tähän tukea antaa tietty myös jäykkä mutta joustamaton paksukalloisuus.

Mutta virallinen uskon vaihtuminen ei toki tarkoita perinteiden vaihtumista, vaan ne ovat lähinnä sekoittuneet toisiinsa, ja molempia uskontonäkymyksiä on voinut esiintyä rinta rinnan (kuten Beowulf-elokuvassa todettu "uhraammeko myös sille uudelle jumalalle?"). Eikä tämä koske vain aikaa tuhat vuotta sitten, sillä kirkonmiehet valittelivat vielä 1800-luvullakin Suomessa vanhojen pakanallisten perinteiden vaalimisesta (erityisesti sadonkorjuuseen ja kevääseen liittyen), ja edelleen joulutontut ja juhannustaiat kuuluvat kulttuuriimme. Ja onhan yule meille yhä tuttu jouluna, vaikkei Pukilla enää olekaan sarvia.

Vita brevis, Tara Pitka!

*) Tämä blogi tahi sen kirjoittaja ei tue kiihotusta mitään kansanryhmää kohtaan. Ei edes italialaisia.